Kaksplus.fi

Hakuna matata

Hakuna matata

Tuesday, 1 November 2016

Yksin.

Marja Hintikka Liven eilinen jakso herätti kummasti ajattelemaan. Samaistuin moneen tarinaan.
Olen ollut viimeiset 10 vuotta kotiäitinä, neljän seinän sisällä. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista; 4 lasta, keskenmeno, kaksi Kenian reissua, muuttoja, vuosi opiskeluja ja töitä toiminimellä, lukuisia reissuja mummolaan, mutta kaikista eniten yksinäisyyttä. Mies on aina tehnyt kovasti töitä ja valmistuttuaan kokiksi tehnyt pitkiä päiviä ja harpannut isoja askeleita työssään.
Osa ystävistä ovat hävinneet, osa unohtunut, osa hävinneet ja palanneet. Muutama uusi ystävyys, mutta ei oikeastaan ketään kelle soittaa keskellä yötä. Ei sillä, että soittelisin kenellekään keskellä yötä. Mutta jos tulisi hätä, kenelle soittaisin? Äiti asuu pohjoisessa, niin myös sisarukset. Isosisko asuu myös Helsingissä, mutta onhan hälläkin kolme lasta ja omat kiireet. Parhaimmat ystävät asuvat toisessa maassa, ei kaukana, mutta ei ihan joka kuukausi tällä lössillä lähdetä tervehtimään. Miehen suku asuu Keniassa.
Monet tuntemamme ihmiset Helsingissä olivat toisten ihmisten kautta tulleet elämäämme ja yhtä nopeasti he hävisivätkin. Jos eivät olleet jotakin vailla niin oli selän takana puhumista ja pätemistä. Kukaan ei nähnyt vaivaa oppiakseen tuntemaan minua, mutta kaikilla oli jokin mielipide minusta. Onneksi lähipiiri koostuu nykyisin ihmisistä, jotka tietävät mitä oikea ystävyys on ja näkevät vaivaa minunkin puolesta eikä vain ja ainoastaan toisinpäin.

Yksi asia mistä olla kiitollinen on meidän naapurit. Vasta tänä vuonna olen alkanut pyytämään apua. NYT kun kuopuskin on jo yli kahden vuoden. Pojan ollessa alle vuoden ikäinen sitä olisi apua eniten kaivannut. Koliikkivauvan kanssa meinasi koko perhe seota.
Muutettuamme Vantaalta Helsinkiin meillä on koko pihapiiri täynnä ihania. Yksi kiikuttaa vaatteita niin lapsille kuin äidille, toinen tuo kuumelääkettä kun olin 38 asteen kuumeessa. Kolmas ottaa puolet lapsista hoitoon kun yhdellä on hammaslääkäriä ja toisella palaveria koululla open kanssa. Sitten myös niitä jotka kutsuu kahville ja sitten voidaan molemmat nillittää.
"Kuka niitä lapsia käski tehdä ja vielä peräti neljä?! Jos ei voimat riitä niin kuka käski sikiämään vaan lisää?" ja sitten vielä se fakta päälle että kyllä, ulkomaalaiselle. Kannan ylläni jotain leimaa, jota en halua edes ääneen sanoa. Se vaan kertoo niistä toisista tietämättömistä ihmisistä enempi mitä minusta.


Täällä Helsingissä on kyllä jos minkälaista mammapiiriä ja ihmisiä löytyisi ympärille jos vaan tekisi itse asialle jotain. Itse olen todella vaativa seuran suhteen. Tarvitsen sitä samanhenkisyyttä, rentoutta ja samankaltaista huumoria. Aistin ihmisistä niin paljon kaikkea mikä taas alkaa väsyttämään.

Se, että en pari vuotta sittenkään vielä kehdannut pyytää apua oli juuri sitä häpeän tunnetta mikä taas on vaan siinä omassa päässä. Ei kehtaa häiritä toisia ihmisiä omilla ongelmillaan.
Sekin vielä, että onhan oma äitikin pärjännyt viiden lapsen kanssa yksin. Ja on menty synnytyksen jälkeen navettaan ja hampaat irvessä nielty kiukkua, väsymystä ja ikävää. On hoitanut navetan, kodin, ruoanlaiton ja meidät lapset. Nillitä siinä sitten, että kun ei keksi mitä ruokaa laittais ja pyykit vyöryy niskaan.
Nykyään ajattelen avun pyytämisen vahvuutena. Ei kaikesta tarvitse selviytyä yksin. Vahvat pyytää apua, tietää missä menee oman jaksamisen raja. Hyväksi ketään ei saa käyttää, toisten kiltteyttä ja auttamisen halua ei saisi ottaa itsestään selvyytenä. Siksi olenkin aina suuressa kiitollisuuden velassa auttajilleni. Sekin riittää, että itse auttaa takaisin päin.
En mä helposti vieläkään apua kyllä pyydä. Käyn ruokakaupassa vaikka pää kainalossa ja ties missä paukkupakkasessa. Suomalainen sisu puskee läpi lumimyräkässä kun rattaiden renkaat on kerännyt itseensä kymmenen kiloa lunta ja siinä vaan pusket menemään.

Me miehen kanssa päästiin kahdestaan ulos ja elokuviin ilman lapsia viime viikolla. Eihän viime kerrasta ole kuin reilu kaksi vuotta. Ollaan kyllä erikseen päästy ihmisten ilmoille monta kertaa, mutta nyt yhdessä! Illan aikana mietittiin miksi ei tehdä tätä useammin ja että eiköhän palkata joku lapsenvahdiksi edes kerran kuussa. Puheeksi tämäkin saattaa jäädä. Äiti oli luonamme viikon verran ja kyllä oli ihanaa hoitaa tätä rumbaa yhdessä.



Toisaalta ajattelen, että jos vielä puoli vuotta jaksan tätä kotona oloa, niin sitten jos hyvin käy ja töitä löytyy pääsen taas ihmisten ilmoille juttelemaan järkeviä enkä vain enää juttele taaperon kanssa "lehmä sanoo muuuuuuu" tasoista läppää ja höpöttele iltakävelyillä koiran kanssa kuin mikäkin mökkihöperö.

Pystyikö kukaan samaistumaan tekstiini? Olisi kiva saada kommenttiboksi täyteen teidän tarinoita.

Tuesday, 4 October 2016

#badmom


Hannan blogihaaste leviää netissä kulovalkean lailla joten niin minäkin tartun haasteeseen.
Olen ylpeästi bad mom, koska mä en vaan ikinä tule olemaan mikään täydellinen äiti.



Tässä mun häpeälistaa:

  • Nakitan koululaisiani leikkimään pihalla nelivuotiaan kanssa.
  • Me syödään viikottain kalapuikkoja lounaaksi.
  • Meillä ei kuunnella lasten lauluja, kajareista soi täysillä milloin mikäkin sattuu sillä hetkellä iskemään. Nykyään popitetaan paljon Vain elämää hittejä elikkäs Mikael Gabrielia ja Chisua. Ei paljon lapsia nappaa Frööbelin palikat. Kolmosluokkalaisen lempparilaulaja on Sanni. Että mitähän v*ttua, pienemmätki on sitä täysillä hoilanneet.
  • Unohdan lähes joka aamu pestä lasten hampaat. Illalla jynssään ne kyllä vaikka pikkutyypit olisivat jo nukahtaneet. 
  • Kiroilen lähes joka päivä. Okei. Ihan joka päivä. Ja isoon ääneen häpeilemättä.
  • En tiedä mitään lasten merkkivaatteista. Mikä ihmeen minirodini? 
  • Olen lepsu äiti, päästän lapset vähällä ja olen ehkä ennemmin lasten kaveri kuin tiukkapipo. Kotiarestia en anna jokaisesta jutusta, koska sittenhän ne on täällä mun kiusana 24/7.
  • Meillä ei ole mitään "vain yksi kaveri kerrallaan kylään" sääntöjä ja meillä saa naapurin lapset syödä leipää ja keksejä kaapista jos siltä tuntuu.
  • Jos haluan lapsivapaan illan saadaan se järkättyä ja nautin sydämeni kyllyydestä. En edes ajattele lapsia koko illan aikana.
  •  En innostu mistään vauvakerhoiluista tai muskareista. En jaksa myöskään höpistä taaperon kehitysvaiheista ja miten pottailut etenee. Kun ei se juttu nyt etene.
  • Vanhempainilloissa en jaksa tärkeillä mistään asioista, menen mistä aita on matalin ja pysyttelen taka-alalla sekä nyökyttelen muiden mukana.
  • Unohdan tarkistaa koululaisten läksyt.
  • Kerholaisen repusta on löytynyt homeinen leipä, kun olen unohtanut tyhjentää viime viikon eväät.
  • En askartelepaskartele lasten kanssa enkä neulo kenellekään yhtään mitään.
  • En edes tiedä onko meillä d-vitamiineja tällä hetkellä koko huushollissa.
  • Uhkailen, kiristän ja lahjon lapsia.  
  • Syön lapsilta salaa suklaata ja sipsejä.
  • Olen unohtanut olla hammaskeiju.
  • Olen joka paikassa joko myöhässä,etuajassa tai tulin vääränä päivänä.
  • Meidän lapsista 1/4 on kastettu. Ei olla vaan saatu aikaiseksi. Neljät synttärit vuodessakin on jo melko urakka!
  • Emme ota stressiä synttäreistä. Kakkupohja menee aina päin mäntyä joten se on aina kaupasta ostettu enkä tee lahjapusseja kavereille eikä meillä ole mitään ohjelmaakaan ellei synttärisankari itse ole sellaista keksinyt ja itse järkännyt.
  • Isommat lapset huitelee paljon pihalla kavereiden kanssa, mutta joskus saattaa olla että olen kuopuksen kanssa neljän seinän sisällä monta päivää putkeen. Koiraa me käytetään niin usein pihalla, etten lähde vielä erikseen istumaan hiekkalaatikolle. Kuopus saa kerhossa istua hiekkalaatikolla sydämensä kyllyydestä.
  • Kuopuksella ei ole omaa sänkyä. Neiti nukkuu vielä mun kainalossa. Todettiin, että pinnis vie ihan liikaa turhaa tilaa kämpässä ja se alkoikin toimia pyykkikorina.
  • Sometan ihan liikaa.
Tämä lista olisi ihan loputon, mutta ehkä tässä oli jo monelle paljon sulateltavaa.



Monday, 22 August 2016

HSP - kirous vai lahja?

Tämä trendi-ilmiö nimeltään HSP on onneksi menossa jo pikkuhiljaa ohitse. Meinaan tällä sitä, ettei se ole enää onneksi niin puheen aiheena. Itseäni ärsyttää kun tullaan kysymään "Oletko sinäkin HSP?" Trendikkyys ärsyttää.



Itse tiesin tämän puolen itsestäni jo pienestä asti. Leikin paljon, siis todella paljon. Kirjoitin myös tarinoita, minulla oli lukuisia kirjekavereita. Olen aina ollut koiraihminen ja ihan kuin pystyisin lukemaan koirien ajatukset. Minulla oli kovin mielikuvituksekas ajatusmaailma. Pidin tämän ominaisuuden tosin ihan hissuksiin muilta. Siksi olin kovin ujo muiden ihmisten mielestä. Nyt tällä ominaisuudella on oikein nimikin. Valtavan monet sekoittavat erityisherkkyyden mielensäpahoittajiin. Näillä kahdella vaan ei ole mitään yhteistä keskenään.

Listaan tähän nyt niitä asioita mitä olen itsestäni havainnut jo pienenä tyttönä:
- tunto- ja makuaisti herkkyys
- erilaisuuden tunne
- eläimet hengenheimolaisina
- intuitio
- ujous
- voimakas empatiakyky
- erityisen korkea eläytymiskyky
- mielikuvituksellisuus
- itkuherkkyys
- tunnollisuus
- luonnossa oleminen tuo helpotusta ja rentouttaa
- ylikuormitus sosiaalisista tilanteista
- aistin muiden ihmisten tunteet
- voimakas näläntunne joka näkyy käytöksessä
- ahdistun jos on paljon asioita tapahtumassa

On paljon muitakin asioita mitä erityisherkkyyteen liittyy, mutta nyt kirjoitan vain omasta näkökulmastani.
Vaistoan asioita herkästi toisista ihmisistä.
Tunnen oloni paremmaksi jos välttelen mediaa ja toisten kärsimyksistä lukemista tai näkemistä.
Pitkäkestoiset tapahtumat vie voimat loppuun. Pystyn asettumaan toisen tilanteeseen ja liikutun herkästi.
Poistun ylikuormittavista tilanteista, välttelen semmoisia tapahtumia ja tilanteita. Hämmentäviä tilanteita hyvin pitkälti vaikka toisaalta kaipaan ihmisiä ympärilleni, mutta sitten kun olisi se mahdollisuus luikinkin tieheni. Nämä saattavat hämmentää sitä toista osapuolta. Haluaisin kovasti jutella syviä keskusteluja toisen kanssa, mutta siltikään en halua avautua kenellekään ja niin sanotusti olla kenellekään mikään taakka murheineni. En haluaisi vaivata asioillani ketään. Minusta helposti tuntuu, että olen palveluksia velkaa toisille jos joku tekee puolestani jotain. Vienkin herkästi pieniä lahjoja meidän arjen auttaville käsille.

Aistin kyllä heti jos jotakuta ei pätkääkään kiinnosta. Minun on hankala ystävystyä kenenkään kanssa, koska aistin negatiiviset tunteet niin monista. Nykyiset ystäväni ovat sellaisia joiden kanssa voin olla oma itseni ja tunnen oloni hyväksi. He ovat niitä harvinaisuuksia, timantteja joita vaalin. Jos satut lukemaan tätä ja olen avautunut jostain tai olen järjestänyt aikaa nähdä Sinut, tiedäthän että merkitset minulle suunnattomasti. Olet yksi niistä harvoista valituista. Monet heistä on myös naapureitani, joiden kanssa on helppoa ja vaivatonta nähdä, ei yhtään kuormittavaa.

Keinotekoiset piristeet eivät sovi minulle lainkaan tosin kahvista en luovu. Liiallinen kofeiini kylläkin vaikuttaa, mutta 2-3 kuppia päivässä on juurikin se mitä tarvitsen. Alkoholia en osaa käsitellä, koska tunteet alkavat heittelehtiä eikä se taas ole pääkopalle hyvä.

Mielestäni maailmassa on ihan tarpeeksi kovia, kylmiä ja empatiakyvyttömiä ihmisiä. Meitä herkkiä ja introverttejä ei ole tarpeeksi. Jos olisi, maailma olisi niin paljon parempi paikka elää.
Nykyään ajattelen empatiakykyni olevan supervoimani ja käytän sitä arjessa monella tapaa. Toivon, että joku lapsistani perii tämän ominaisuuden. En usko sen olevan mikään kirous vaan hieno piirre. Me herkät ei olla ainakaan ensimmäisinä aloittamassa draamaa tai sotaa.
Osaamme iloita pienistäkin (joillekin mitättömistä) asioista. Se jos mikä on lahja.



Thursday, 21 July 2016

Viides vauvani mun!

Meillä on alkanut taas vauva-arki!
Vahdin ettei kukaan mene herättämään vauvaa päikkäreiltä ja olen lähes neuroottinen tästä asiasta. Heräilen yöllä hyssyttelemään ja päädyn siihen, että otan pienen kainaloon nukkumaan. Siivoilen kakkoja ja pissoja, leikitän pientä lattialla ja käymme ulkona kävelyillä. Vauva on kyllä talossa, mutta karvainen sellainen. Ja juu, koiranpennusta tässä puhutaan.
Voe mahoton mikä suloisuus meidän hauva on! Katso nyt itsekin! Pystyisitkö vastustamaan tommoista karvapalloa? Karvapallo on nimeltään Leo.


Tällä hetkellä eletään raskasta vauva-aikaa sisäsiisteyttä ja käytöstapoja opettelemalla. Onhan tässä puuhaa juosta koiran kanssa parin tunnin välein pihalle koko lauman kanssa. Aika hyvin me ollaan päivisin saatu tarpeet tehtyä ulos, mutta yöllä niitä vahinkoja tietysti tulee. Ei tarvitse kyllä miettiä, että mitähän sitä tekisi. On todella tapahtumarikasta tämä arki tällä hetkellä. Aikataulutettu meininki kyllä hyvin pitkälti.
Haastavinta tällä hetkellä on vasten hyppiminen sekä pureminen niinkuin pennuilla yleensäkin tässä vaiheessa. Leikkiminen menee välillä vähän rajuksi ja Leo ei vielä tajua mikä on ikävää hampaiden käyttöä. Myös talutushihnaa on kiva purra sekä taluttaa vähän itse itseään. Sukulaiskoirien kanssa ollaan leikitty hauskat leikit ja muitakin koiria ollaan nähty ja haisteltu. Ollaan myös matkustettu eri kulkuneuvoilla kaupungissa. Vielä vähän pelottaa turkin harjaaminen ja pöydällä seisottaminen. Seuraavaksi odotellaan ensimmäistä pesua ja trimmausta, rokotuksia sekä pian alkavaa uhmaikää.


Wednesday, 13 July 2016

Helppoa kuin heinänteko!

"Voi kun teillä on vielä niin helppoa kun on vain 2 lasta!" kuulin eilen asioidessani Sörnäisissä eräältä naiselta. Eihän hän tietenkään tiennyt, että mulla oli puolet lapsista kotona.
On myös ollut päinvastaisia tilanteita missä olen ollut juurikin sen kahden lapsen kanssa ja joku mummeli on tullut päivittelemään kuinka minulla on varmasti kädet täynnä näiden pienten kanssa. Lisään aina pökköä siihen pesään iloisesti vastaamalla, että minulla on oikeasti neljä lasta ja kaikki 2-3 vuoden ikäeroilla. On myös ollut juurikin kaupassa hassuja tilanteita kun liikun koko komppanian kanssa ja jotkut jäävät suu auki tuijottamaan. En tiedä sitten lisääkö lasten eksoottisuus enempi syytä pällistelyyn vai pelkästään se, että niitä on niin hiton monta. Jotkut luulevat minun adoptoineen ja joskus on myös kysytty olenko heidän lapsenvahti. "Onko nämä kaikki oikeasti sinun omia?" Kuuleppa, käväsin Afrikassa safarilla ja mukaan tarttui pari muksuakin. Roikkuvat jalassa niin pakkohan ne oli mukaan ottaa. I just couldn't resist. Niin ja nyt meitä on yhteensä seitsemän! Melko karavaanikulkue me ollaan.



On se melko luksusta olla vain kahden lapsen kanssa liikenteessä, se tuntuu kuin lomalta. Tai jos kaikki lapset ovat jossain tai se yks tai kaks vaikka yökylässä. Aijai miten luksusta! Meillähän on ihan zen olo jo siinä vaiheessa. Meillä kaksi pienintä leikkii kivasti keskenään ja myös keskimmäiset lapset ovat hitsautuneet yhteen. Esikoinen huitelee jo paljon kavereiden kanssa, mutta kummasti se mamman kainalo kelpaa vielä iltaisin. Näppärästi meiltä kyllä yleensä sujuu koko poppoonkin kanssa. Viimeisin esimerkki kun kävimme mummolassa ja matkustettiin junalla kuusi tuntia. Minä ensin lemmikkivaunussa koiranpennun kanssa ja mies lasten kanssa leikkivaunussa. Parin tunnin jälkeen vaihdettiin vuoroa. Olihan koiranpennun kanssa huomattavasti helpompaa, mutta omat stressilevelinsä siinäkin on kun istut kuuden muun koiran ja niiden omistajien kanssa kuumassa pienessä lemmikkivaunussa kuin sillit purkissa konsanaan.

En oikeasti vähättele perheitä joissa on se yksi tai kaksi lasta. Tajuan, että on erilaisia lapsia, erilaisia vanhempia, erilaisia haasteita. En yritä päteä tällä kirjoituksella ja vähätellä muita. Onhan se nyt vaan selvää, että suurperheissä on sitä säpinää enempi. Ei meillä ainakaan ole hiljaista hetkeä saati kinatonta päivää. Aina on joku kriisi ja kaaos menossa, itkua ja hampaiden kiristystä suurin osa päivästä.

Olen vertaillut itseäni millainen olin silloin esikoisen ollessa ainut lapsi ja mitä olen nyt neljän lapsen äitinä. Rento meininki meillä aina on ollut, nyt vielä enemmän jos se nyt vaan on yhtään mahdollista. Olen melko vapaa kasvattaja enkä nipota tyhjästä. Meillä ei ole tiukkoja aikatauluja ja olen todella joustava. Ollaan melko tuulella käyviä. Ainut mistä olen melko natsi on hampaiden pesu sekä ajoissa nukkumaan meno. Sekin on oma episodinsa kyllä. Nykyään en sekoa rikki menneistä laseista, ruokasotkuista, sekaisin myllerretyistä huoneista tai edes myöhässä maksetuista laskuista. Olen tyytyväinen kun jääkaappi on täynnä ruokaa, vettä tulee hanasta, sänky on pehmoinen ja lakanat vastapestyt.


Sunday, 19 June 2016

Suurperheen "kesäloma"

 On nämä kesälomat kyllä yhtä itkua ja hampaiden kiristystä, sanon minä. Ei tässä mitään, ihana kun on loma. Tai siis "loma". Ei tässä mitään eroa normihommista ainakaan mun osalta. On tämä s****** työmaa! Ei nyt onneksi tarvi laukata kerhoreissuilla ja puheterapiakin on kesälomalla. Menee vaan ihan hulluna rahaa ruokaan, kun koko ajan joku notkuu jääkaapilla ja lapsilla venyy nukkumaan menot illalla. Nytkin sataa vettä kuin Esterin sanonko mistä ja lapset tappelee keskenään kuin viimeistä päivää. Alkais jo ne koulut!





Tällä poppoolla ei nyt ole sen kummoisempia kesäsuunnitelmia. Koiran tulo taloon on se tän kesän odotetuin juttu. Hyvänä kakkosena on mummola reissu. Matkaamme pohjoiseen junalla joten tulossa jännittävät 6 tuntia. Toivottavasti kanssamatkustajilla ei ole pipot kovin kireällä, meistä saattaa lähteä sitä ääntä vähäsen...

Joka kesäinen Lintsi keikka odottaa myös lunastuspäiväänsä. Olen jo miettiny jos veis lapset kahdella eri kerralla: eka isot, pienet perässä ilmaislaitteisiin ja poju ehkä pariin maksulliseen, jos semmoseen hinkuu. Tytöillä tulee ehkä rannekkeista revittyä enempi iloa irti, pienille on jo ihan hurjan jännää ne ilmaiskieputukset. Vähän hattaraa ja jätskii niin eiköhän se ole sillä lailla taputeltu koko homma. On se kuitenkin melko operaatio viedä tämmönen joukko yhtä aikaa huvipuistoon. Omat eväät on ihan must, koska en nyt vaan suostu maksamaan kymmentä euroa parista hassusta ranskalaisesta ja nakista. Eihän semmosesta tule kuin pahalle päälle.

Vielä on kesää jäljellä. Toivotaan hyviä kelejä ja auringon paistetta!

Saturday, 18 June 2016

Koira tulee taloon.



On ollut melkoista häsellystä koko viikko. On ollut lasten serkun Frozen synttärit ja tällä viikolla meillä oli vieraita. Pikkusisko, siskon poikakaveri, mun isoveli ja hänen vaimo olivat meillä. Tytöt pääsi elokuvissa käymään tätinsä kanssa mikä oli todella odotettu juttu. Ja tää oli kiva mullekin, harvoin kukaan meidän lapsia mihinkään vie. Mulla on ollut melko mökkihöperö fiilikset kylläkin. Koska sää.

Kävimme maanantaina katsomassa meidän koiranpentua, joka kotiutuu meille kesäkuun vikana päivänä. Koiruli on pian 6 viikkoinen ihana pallero. Lapset on kovin innoissaan ja niin kyllä minäkin! Kyllä aika matelee. Ei sitä turhaan sanota, että odottavan aika on pitkä. 12 yötä vielä jäljellä ja koira on uudessa kodissaan.


Miksi villakoira? Meillä oli hoidossa kaverin villakoirat tässä joulun alla ja ihastuttiin täysin siihen rotuun. Kavereista löytyy pari muutakin villiksen omistajaa. Ainut huoli on turkin hoito, mutta pidämme turkin lyhyenä ja opettelen itse trimmaamaan. Ei mulla aika ja hermot riitä pitämään sitä turkkia pitkänä. Jos saan lasten afrot jotenkuten ojennukseen, eiköhän yksi villakoirakin onnistu. Joku trimmauskurssi on kyllä pakko käydä.
Villiksen luonne on ihan täyskymppi. Lapsethan toivoivat toy tai kääpiövillakoiraa, mutta päädyimme keskikokoiseen, koska näin lapsiperheessä se on vain paras ratkaisu. Mona täyttää elokuussa 2 vuotta ja on aika raju vielä otteissaan. Keskikokoinen eli "keskari" on juuri sopivan kokoinen, ei liian pieni ja heiveröinen, mutta ei liian iso polvenkorkuisenakaan. Koiramme oli jäljellä olevista pennuista pienikokoisin. Pennusta varttuu harmaa keskari, ei musta kuten kuvista päättelin ensin.






"Koira! Ootteko te hulluja?! Eikö sulla ole jo hommaa ihan tarpeeksi?" Tätä oon nyt saanut kuulla toistamiseen, mutta nämä ihmettelijät eivät a) ole ollenkaan koiraihmisiä, joten eihän ne mitään tajua. b) tunne mua ihmisenä ollenkaan ja c.) ajattele itseasiassa meidän perhettä lainkaan, todistavat tällä tavoin vain tietämättömyyttään.
Minä olen pienestä tytöstä asti ollut koiraihminen. Oman koiran sain teininä, pitkän kinuamisen jälkeen. Itseasiassa äiti oli maksamassa mun ajokorttia, mutta mä toivoin sen rahan menevän johonkin parempaan nimittäin koiraan. Sitä en ole vielä tähän päivään mennessä katunut, koska mullahan ei ole ajokorttia edelleenkään - enkä hanki. Koirat on se mun juttu! Minähän olin aina vahtimassa sedän koiria jos he tarvitsivat koirille hoitajaa ja joskus koirat tuli meille ihan muuten vaan hoitoon, koska mulla tuli niin hinku saada hoitaa.
Mietin yks päivä, että on se nyt kumma, että meidän suvussa MINÄ joka olen se koirahulluin ihminen ja minulta ei löydy koiraa ja esimerkiksi sisaruksillani on (jotka ovat vasta aikuisiällä alkaneet tykästyä koiriin, tai ainakin näin minun silmin katsottuna). No, lapset ovat toivoneet jo parin vuoden verran koiraa ja ennenkuin kukaan alkaa huutelemaan: Ei. Me ei hommata koiraa lapsille. Tuleva koira on meidän koko perheen koira ja minä sitä pääasiassa koulutan ja hoidan. Minä olen se joka seison tuolla sateessa koiraa kävelyttämässä. Ja se on mulle enemmän kuin ok. Tämä on mun unelma.
Meillä on toki yhtä häsellystä koko huusholli, mutta uskokee tai älkää, useimmiten mulla on ihan tylsää. Ois mulla toki kädet täynnä jos tekisin kotityöt ihan prikulleen. Mutta en suostu siihen. Meillä on ns. Kiljusen herrasväki ja meiltä puuttuu vain koira! Tää koira pitää mun pään kunnossa, saa mut liikkeelle ja ulos. Lasten kanssa on helppo jämähtää neljän seinän sisälle. Tää koira on kaiken tämän odotuksen arvoinen.


Monday, 6 June 2016

Ei täällä kyllä tarkene.


Ajattelin ensin tulla kirjoittelemaan kuulumisia pitkän blogitauon jälkeen. Ensin piti laittaa pari kesäistä ja auringon täyteistä kuvaa, pari hassua Snapchat-videota lisukkeeksi ja pari iloista selfietä loppuun. Jotenkin on vaan enemmän minua kirjoittaa siitä miltä musta oikein tuntuu.

Viime kuukausi on ollut tosi hulinaa; oli vatsapöpöä joka kiersi meillä kaikilla ja näin ollen tauti jylläsi meillä vuoron perään puolitoista viikkoa yhteensä. Nyt kun ollaan kaikki oltu pari viikkoa terveenä niin eiköhän kuopuksella alkanut nenä valumaan ja yskän poikasta. Oma veikkaus on, ettei ollut eilisellä kauppareissulla tarpeeksi vaatteita päällä.

Ollaan myös tehty päätös koiran tulosta taloon, mutta kirjoittelen siitä ihan oman postauksen viikon päästä, kun ollaan käyty katsomassa tätä ihanuutta, mutta näin on tapahtumassa. Siitä on nyt väännetty vuoden verran ja kyllä, meistä tulee villakoiran omistajia kesäkuun lopussa. Siitä sitten ensi viikolla lisää!

Kesäloma tosiaan alkoi ja hitsi vieköön mikä pettymys sään kannalta. Toisaalta, osaapahan arvostaa tulevia lämpöisiä kelejä paremmin.
Itselläni on todella kärsimätön olo, koska en vain osaa olla paikoillani. Aika tuntuu pysähtyneen totaalisesti. Olen ihan jumissa. Tuntuu, että voitaisiin jo lähteä pohjoiseen reissuun mummolaan, mutta nämä kelit nyt ei ole oikein ihanteelliset. Meillä on myös pakollisia menoja juhannukseen asti mm. pari Naomin puheterapia käyntiä on vielä jäljellä sekä Emman hammaslääkäriä sun muuta. Ei myöskään voida heti lähteä, koska odotetaan sitä koiraa ja Jobin viikon lomaa, joka on vasta ensi kuussa. Job on töissä päivisin, joten mä hengailen lasten kanssa ja tämäkin päivä ollaan vaan syljeksitty kattoon. Loma alkoi siis erittäin perinteiseen tyyliin eli tylsää, ei ole yhtään mitään tekemistä!

                                Odottavan aika on kyllä todella pitkä.




Monday, 25 April 2016

Tässäpä Peto show - kokemuksemme.


 Huh heijaa. Meillä on lasten kanssa täydellinen Tuisku-viikonloppu takana päin. Äitini (vannoutunut Peto- fani jo yli 10 vuotta) tuli pohjoisesta asti viettämään meidän kanssa ikimuistoista aikaa. Ensin kävimme katsomassa Anttia Forumissa perjantaina ja saatiin nimmarit. Hölmöinä seisoimme eka lavan vieressä ja luultiin olevamme jonossa, kun lähdettiin tutkimaan asiaa paremmin. Himskatti, se jonohan meni pitkälti liukuportaisiin asti ja me sinne säälittävinä jonon hännille. Meinasi usko jo loppua siinä vaiheessa, kunnes mummon päättäväisyys tarttui meihin muihinkin ja niin me pian oltiin ihan kasvokkain Antin kanssa.
Matthew oli siellä Forumissa menossa mukana ja ihan onnesta soikeana. Matthew suunnitteli antavansa Antille banaanin, mutta sehän unohtui siinä tohinassa. Söpersin jotain ihan sekavaa siinä nimmaria saadessa ja taisin jäädä töllöttämäänkin hetkeksi. Äitini taas sai puheripulin, jossa Antti ei paljon suun vuoroa tainnut saada. Mehän ollaan tämmösiä höppänöitä, minkäs sille voi. Ehkä Antti ymmärsi, ehkä ei. Ehkä sillä ei ole mitään väliä.






Tästä Peto show'sta taas ei näköjään niin vain toivutakaan. Mitenhän on itse tähden Antin vointi tällä hetkellä?
Mehän siis mennä täräytettiin katsomaan, kun Peto oli irti Hartwall Areenalla sunnuntai-iltana.
Kyllä oli jännittyneitä tyttöjä katsomossa ja se hetki, kun nähtiin Antin luikahtavan poliisiautoon korkealla areenan katossa, ihan sanoinkuvaamatonta se jännitys. Auto lähti tulemaan alaspäin ja musiikki soi. Kaikki kiljui, tömisteli, taputti ja hurrasi yhteen ääneen. En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa, tosin ensimmäinen Hartwallin keikka tämä minulle olikin.

Illan huippuhetkiä omasta mielestäni oli se alku, kun Antti saapui katosta ja Peto on irti pärähti soimaan sekä myös Sata salamaa ylitti kaikki odotukset. Koko se piisin odotus oli jotain niin kihelmöivää ja koko areena lauloi täysillä mukana, aika harva oli siinä vaiheessa enää pylly kiinni penkissäkään. Oli niin ihana huomata miten mukana koko yleisö oli koko sen parin tunnin ajan. Olisi ollut jännä verrata lauantain sekä sunnuntain yleisöjä. Onko mitenkään mahdollista olla enempi mukana mitä sunnuntain yleisö oli? Suurin fani -piisin jälkeen Antti veti upeat koreografiat tanssijoidensa kanssa. Siinä vaiheessa oli kyllä suu auki. Miten se noinki ossaa? Ihan älytön Duracell-pupu ja huh, mikä karisma!
Ääni oli illan päätteeksi vähän käheänä ja untakin sai odotella, koska olin niin ylikierroksilla siitä älyttömästä energiamäärästä. Korvatkin vähän soi vielä.



Mehän oltiin viime syksynä Antin Linnanmäen keikalla ja kyllä silloin huomasi tähden olevan läsnä. Se lavakarisma ja energiamäärä oli jotain ennennäkemätöntä. Kyllä monelta tähdeltä tämmöinen lahja puuttuu. Nyt meillä on tyttöjen kanssa kaksi Antin keikkaa takana päin sekä nimmarikin saatu. Selfie Antin kanssa jäi ottamatta, mutta ehkä vielä jonain päivänä. Onpahan jotain tavoiteltavaa vielä edessä päin.
Emma tykkäsi myös siitä, että on nyt nähnyt Antin lisäksi Jenni Vartiaisen sekä Villegallen. Emma mielellään listaa näkemiään julkkiksia.

 Yksi juttu vielä...
Antti lauloi Hiton pelkuri - piisin ja vilkaisin tyttöjä laulun päätteeksi ja huh miten mun sydän meinasi pakahtua. Näin Naomin ristivän kätensä ihastuksesta ja painoi kätensä leukaan ja koko tytöstä niin huokui se onnellisuuden/kiitollisuuden suloinen olemus. Silmät loisti kuin tähdet ja niistä pystyi lukemaan tunteita. Meinasi itku päästä. Oli kyllä tyytyväisen näköinen tyttö, ei ollut pettynyt ei. En tietenkään tajunnut ottaa luuria käteen ja ikuistaa tätä hetkeä, koska olin niin liikuttunut.

Me ollaan oltu jo jonkun aikaa ylpeitä Tuiskuttajia, että ihan sama mitä ne muut meistä ajattelee ja nythän viimeistään on vissiin ok fanittaa Tuiskua vai miten se meni? Mutta se, kun näet miten omat lapset fanittaa ja sinä itsekin mukana, mikään ei sido meitä paremmin yhteen kuin tämä kokemus. Tätä ei meiltä kukaan vie ja tämä jää mieleen pitkäksi aikaa. Antin epäilijöille luut kurkkuun sanomalla, että tehkääpä itse perässä. Ei koko areena hurraa ihan joka iikalle kaksi peräkkäistä iltaa. Suomen oma Popin prinssi!

Kiitos Antti Tuisku! Olet Peto!



Ps: Meidän Peto - viikonlopun tunnelmia pystyy katsomaan esimerkiksi Instasta nimellä: anacksunamunnn sekä nyt myös Snapchatissa: anacksunamun2


Kotimatkalla väsynyt, mutta onnellinen tuiskuttaja.

Thursday, 14 April 2016

Esittelyssä Lush + arvonta!

Kävin viikko sitten noutamassa Helsingin asematunnelin ihanasta Lush putiikista kassillisen verran tuotteita. Lush kauppa on vaan niin minun lemppari! Tuonne kun pääsisi joskus vielä töihin! Tuotteet on kaikki ihanan houkuttelevia ja herkullisen näköisiä sekä tuoksuisia. Freshit käsintehdyt saippuat, voiteet, kuorinnat ja kaikki siltä väliltä sisältävät aromaattisia öljyjä, hedelmällisiä ja kukkaisia tuoksuja. Suurinta osaa tuotteista ei ole pakattuina joten luontoa säästyy ja roskien määrä kotona vähentyy. Tuotteet, jotka tarvitsevat pakkausta on kierrätettäviä joten ethän heitä purkkeja roskiin vaan palautathan ne kauppaan. Lush on myös vahvasti eläintestaamista vastaan, joka on minulle eläinrakkaana hyvin tärkeää.





Lushin työntekijät saavat muuten ison plussan minulta ja Monalta. Heidän kanssaan jäisi mielellään rupattelemaan koko päiväksi ja he osaavat todella neuvoa miten mitäkin saippuaa tulisi oikeaoppisesti käyttää. Ihanan pirtsakoita työntekijöitä ja heistä näki kyllä miten he viihtyvät työssään. Kuvassa meille näytettiin erilaisia kylpypommeja ja miten ne oikein toimii.


Sain muutamia tuotteita testattavaksi joten tässäpä niistä muutama sananen:

Ickle baby bot on rauhoittava laventelia ja kamomillaa sisältävä "kylpypommi".
Minä olin jo ihan myyty siinä vaiheessa kun mainittiin että tämä rauhoittaa lapset nukkumaan.
Tätä me kokeiltiin heti saunassa kylpyammeen kera ja kyllä oli kieltämättä helposti nukutettavia lapsia sinä iltana. Sisälsihän se meidän saunahetki vähän rähinääkin, sillä tappeluhan siitä tuli kuka saa kaikista eniten siinä ammeessa lillua.

Sain käsivoiteen nimeltä Love and Light jossa on vaikuttavina aineina mm. jojobaöljyä ja kaakaovoita. Tuoksu on ihanan appelsiinimainen. Pesen käsiäni jatkuvasti ja unohdan rasvailla käsiäni. Kuiva iho sai tällä kyllä kyytiä. Tätä pitäisi säilyttää vaan jossain näkyvämmällä paikalla, jotta sitä päätyisi iholle useammin kuin joka toinen päivä.

Kasvojen ja vartalon puhdistukseen sain pehmentävän sekä kuorivan Let the good times rollin jossa päävaikuttajana on maissi ja polenta. Popcorn tästä tuleekin mieleen ja tuoksu on aivan huumaava. En ole raskinut käyttää koko kuorintaa vielä paljoa, koska se tuoksuu vaan niin ihanalta ja olen vaan lähinnä nuuhkutellut purkkia. Pikaiseen testattuna ihan iholle asti koostumus tuntuu kivalta ja vähän taikinaiselta. Rakeita voisi olla jopa enemmän omaan makuun, mutta ihosta tuli kyllä tosi pehmeä yhden käyttökerran jälkeen. Tätä käytetään niin, että otetaan nokare ja sekoitetaan sitä vähän veden kanssa ja hierotaan iholle. Käytön jälkeen iho tuntui kivan pehmeältä eikä tullut edes semmoinen olo, että tarvisi lisätä mitään voidetta.

Shampoo Jersey Bounce on nykyinen lempparini. Siinä on ihanan rakeinen koostumus merisuolan ansiosta. Laventeli- ja sitruunaöljy sekä kananmuna vaikuttavat tässä shampoossa myös. Kärsin kuivasta päänahasta ja siten myös hiukset näyttävät vähän kulahtaneilta. Tällä shampoolla tuli kyllä hyviä tuloksia. Kuorivan ominaisuuden takia päänahka sai virkistystä ja hiukset tuntuvat kuohkeammilta. Suosittelen!

Hoitoaine Retread oli positiivinen ylläri, koska tuoksussa ja koostumuksessa se ei tuntunut juurikaan miltään, mutta se toimikin todella hyvin kutreihini. Testasin sitä tottakai myös tyttöjen afrohiuksiin, koska siinä oli houkuttelevina ja vaikuttavina aineina soijamaito, oliiviöljy, luomujogurtti, avokadoöljy ja jojobaöljy. Kuulostaa herkulliselta, eikös? Tämä oli todella kiva ja toimi koko perheen erilaisiin hiuksiin.

Sunrise on piristävä sitrustuoksuinen saippua, jossa on ripaus murumuruvoita. Tätäkin tuotetta olen lähinnä vain nuuskutellut. Tämä ei ole kovin vaahtoavaa saippuaa, joten kovin puhdistavaa oloa en tästä itse ainakaan saa, mutta tuoksu on kiva ja lapsista tämä oli hauska.



Sittenpäs siihen parhaimpaan osioon eli arvontaan. Lush järkkäsi ylläripaketin ja jos onnetar suosii niin sen joku teistä voi voittaa. Arvontaan osallistut yksinkertaisesti jättämällä sähköpostin kommenttiosioon ja tupla-arvan saa jos tulet instassa minun seuraajaksi: anacksunamunnn.
Aikaa osallistua on 16.5.2016 asti.

Onnea kaikille arvontaan tasapuolisesti!

Wednesday, 13 April 2016

Elämän risteyksessä ja ilman navigaattoria.

Liioittelenko jos sanon, että olen päästäni pyörällä. Olen miettinyt paljon tulevaisuutta ja millä linjalla jatkan syksyllä. En haluaisi pistää Monaa enkä Matthewta vielä päivähoitoon joten jatkamme kotihoidossa ja haemme samaa kerhopaikkaa syksylle. Leikkikerhosta on tullut pojalle tosi tärkeä juttu. Meillä myös Naomin puheterapia jatkuu vuoden loppuun asti, joten sekin vähän vielä rajoittaa kaikkea.
Nyt mietinkin, että olisi hyvä aika opiskella jotain vaikka sitten kotoa käsin.
Minulla on yhä sama päähänpinttymä mitä muutama vuosi sitten. Intialaisen päähieronnan kurssin suorittaneena haluaisin jatkaa samalla linjalla eli reiki, shiatsu ja enkelihoito- kursseilla.
On vain iso kysymysmerkki miten hyödynnän näitä käytyjä kursseja oikeassa työelämässä. Maksanko suhteellisen kalliit kurssit ja sitten kaiken sen jälkeen ne opit jää vaan unholaan tekemisen puutteessa.
Yrittäjän elämä on ihan uskomattoman riskialtista enkä uskalla lähteä enää sille linjalle neljän lapsen kanssa. (Olin siis kosmetologina toiminimellä nelisen vuotta sitten. Enää en uskalla lähteä siihen ellei olisi aivan loistavat puitteet). Kosmetologin työ on vaan niin laaja enkä taas tee ripsipidennyksiä ym. hienouksia. Olen alalla todella paljon jäljessä sekä rajoittunut hoitojen suhteen. Olen kiinnostuneempi henkisestä hyvinvoinnista kuin siitä ulkoisesta. Semmoinen pikku hippi sisimmiltäni kun olen.
Mona täyttää syksyllä kaksi vuotta enkä haluaisi olla tekemättä mitään. Ensi kevääseen mennessä haluaisin olla tekemässä jotain. Mutta mitä? En vaan vieläkään tiedä mikä minusta oikein tulee isona. Suurin päätökseni viime aikoina on ollut värjätä tukkaan häivähdys pinkkiä. By the way... se piristi kummasti!

                                       

On jotenkin tosi sekava olo. Sekin ärsyttää, kun on niin vähän ystäviä. Kourallisen verran löytyy hyviä ystäviä, mutta niistäkin puolet asuu joko toisessa maassa tai toisella puolen Suomea. Ja juuri ne tärkeimmät! Ne kaverit joihin yritän täällä etelässä pitää yhteyttä ei vaan ota tuulta purjeisiin. Nyt se on vaan niistä toisista kiinni, koska itse olen yrittänyt ja kaikkeni antanut. En minä kauaa jaksa yrittää tuloksetta huhuilla kahville.

Pitääkö vielä kertoa sekin, että on todella kova koirakuume? Olen aina ollut koiraihminen ja minulla on ollut elämäni aikana 2 omaa koiraa. Olen teininä saanut sedän koiria lainaan ja hoitanut niitä kuin omiani. Täytyy kyllä sanoa, että en vaan osaa olla ilman koiraa. Ainut mikä tässä vastustaa on, että onko meillä varaa pitää koiraa? Haluaisin kuitenkin omille lapsille sen lemmikin. Mies on kovasti allerginen lähes kaikelle paitsi koirille ja nyt olen saanut päähänpinttymän kääpiövillakoirista. Mitään kaloja, lintuja taikka matelijoita tähän huusholliin ei tule. Niin ja en oikeen jaksa kissoja ja en voi sietää semmoista kissanhiekan löyhkää. Onneksi mies on allerginen, heh!

Eli tämmöisessä ristiaallokossa sitä nyt ollaan! Sekavat ajatukset ja sekava postaus. Kun et saa mistään mitään otetta. Ei oljenkorsia, ei ole 50/50 mahdollisuutta enkä edes tiedä kenelle kaverille kilauttaisi.
Olenko minä ainut, jolla ei vaan ole mitään selkeää suunnitelmaa? Voisiko joku yleisöstä vinkata jotain?



Tuesday, 29 March 2016

Että mitähän ******?

Jotenkin alkaa jo ottaa päähän nämä joka tuutista tulevat maahanmuutto keskustelut, mutta nyt on kyllä pakko sanoa muutama sananen. Myönnän heti alkuun, etten todellakaan ole maahanmuutto politiikan asiantuntija ja tämä on vain ja ainoastaan minun mielipiteeni ja hernemaissipaprika pussillisia ei ole suositeltavaa vetäistä nenään luettuasi tämän.



Ensinnäkin... On kyllä pienet murheet jos täytyy vetää herneet nenään siitä, että tänne meidän rajojen sisäpuolelle on tullut lisää ihmisiä. Mitenkäs se on vaikuttanut sun arkeen, ihan vakavasti puhuen?
Mun täytyy kyllä myöntää etten ole nähnyt maahanmuuttajia yhtään sen enempi kuin esimerkiksi vuosi sitten. Ja me asutaan vielä Helsingissä suhteellisen vilkkaalla alueella. Tai sitten en vain kiinnitä siihen niin paljon huomiota.
Ja täytyy kyllä myöntää sekin, että en ajattele jokaisen mua vastaan tulleen ulkomaalaisen olevan pakolainen.
Ja mitä sitten vaikka he olisikin?

Mun päähän ei mene se, että ajatellaan esimerkiksi syyrialaisten jäävän kotimaahansa, kun siellä pommit räjähtelee. Etkö itsekin vaihtaisi maisemaa jos naapurissa räjähtelis vähän väliä?
Se mitä esimerkiksi Pariisissa tai Brysselissä tapahtui on Syyriassa arkipäivää. Jäisitkö itse sinne? Myisitkö kaiken omaisuutesi ja lähtisit pakoon? Miksi vain köyhät nälänhädässä olevat saisivat paeta, eikö rahaa tienaavat kansalaiset ansaitse parempaa elämää?
Sitten ihmiset valittavat siitä, kuinka täällä parveilee nuoria miehiä jotka ovat jättäneet vaimonsa kotimaahan ja räpläävät älypuhelimiaan. Niin ja oli niillä hienot kengät ja vaatteetkin päällä.
Ei pakolainen ole sama asia kuin kerjäläinen.
Eikä ulkomaalainen ole sama asia kuin pakolainen.
Islam ei ole yhtä kuin terrorismi.
Se nyt on vaan fakta että matkustaminen koko Euroopan läpi tänne Pohjolaan ei ole turvallisimmista päästä naisille tai lapsille. Saattaisin minäkin lähettää mieheni matkaan ja jäisimme odottamaan päätöstä perheiden yhdistämisestä. Siitä vaan ei olisi takuuta jäisikö kukaan meistä henkiin.

Mäkin olen kyllä järkyttynyt viime aikaisten iskujen myötä ja ihan varmasti olen peloissani, että mitä täällä tapahtuu ja onko kohta missään enää turvallista. Mua pelottaa myös omien lasten turvallisuuden puolesta. Ei kuitenkaan pakolaisten vaan suomalaisten rasistien vuoksi.

En halua opettaa lapsille sellaista ajatusmaailmaa, että jotain kulttuuria tai etnistä taustaa pitäisi vihata.
En myöskään halua yleistää lapsille, että suomalaisuudessa olisi jotain vikaa. Olen ylpeä suomalainen ja rakastan juuriani. Lapsemme ovat puoliksi kenialaisia ja suomalaisia. Isä on katolilainen, kun taas itse en kuulu mihinkään uskontoon, mutta kristinusko sekä buddhismi ovat periaatteitani eniten lähellä. Uskon siihen, että usko on jokaisen oma valinta, päätös ja yksityinen asia. En mielelläni puhu uskon asioista, koska se on niin laaja käsite. En myöskään halua kuulua mihinkään uskontoon vain sillä perusteella, että mieheni kuuluu tai koska minut on kasvatettu niin. Haluan itse päättää.

Maahanmuutto keskusteluun osallistuu harvoin fiksuja tyyppejä. Vai onko fiksua haukkua toista ihmistä suvakkihuoraksi ja toivoa, että joku räjäyttäisi heidät taivaan tuuliin. Oppisivat sitten tavoille. Ymmärtäisivät yskän viimeistään silloin.
Jos suomalainen mies raiskaa suomalaisen naisen, se on hei ihan ok. Suotavaa jopa. Mutta jos ulkomaalainen erehtyy moiseen tekoon niin omat alaikäiset tyttäret lukitaan huoneisiinsa ja osoitetaan mieltä suu vaahdossa. Jos lukee ja uskoo kaiken mitä esimerkiksi MV-lehti julkaisee, kertoo jo tarpeeksi äö:stäsi.
Nämä "maahanmuuttokriittiset" sanovat aina myös nämä vakiolauseet: "Kyllä voi mieli muuttua kun itse tai oma tytär joutuu näiden seksinälkäisten hullujen uhriksi" tai  "En ole rasisti, mutta en vain pidä näistä elintaso pakolaisista" sekä "Minulla on paljon ulkomaalaisia kavereita". Jos et ole rasisti, ei sinun tarvitse sitä mitenkään todistella, se suvaitsevaisuus tulee kyllä ilmi omissa mielipiteissäsi ja teoissasi.
Totta kai massan mukana on myös näitä elintaso pakolaisia sekä varmasti myös näitä terrorismiin sekaantuneita, mutta on se nyt liikaa leimata kaikkia sellaisiksi.
Eihän mitkään väkivallan ja hyväksikäytön teot ole hyväksyttäviä teki ne sitten ulkomaalainen tai supisuomalainen. Raiskaajat joutaa vankilaan ja mitä törkeämpi teko sitä pidemmät tuomiot. Suomessa vaan nuo vankilaolot ei ole maailman rankimmista päästä.

Mua myös pikkasen ärsyttää, että NYT monet ovat ihan kauhuissaan terrori-iskuista. Ei silloin kenenkään ilmekään värähtänyt kun pommit räjähtivät Keniassa vuonna 1998. Ei kenenkään Facebook profiilikuvat vaihtuneet Kenian lippuun vuonna 2013 kun Al-Shabaab iski Nairobissa kauppakeskukseen. Ei viime vuonnakaan kun he iskivät Garissan yliopistoon ja tappoivat 147 oppilasta.
Entä oliko nyt paljon hälyä terrori-iskusta joka tapahtui Pakistanissa?

Luen samanhenkisiä postauksia päivästä toiseen ja olen vakuuttunut siitä, että Suomessa on paljon ihmisiä rasismia vastaan ja se on hienoa. Silti esimerkiksi nuo MV-lehtien julkaisut ja "Suvakit saisi räjäyttää ilmaan!" kommentit saavat käsittämättömän paljon suosiota osakseen ja monesti tulee kyllä suoraan sanottuna semmonen että mitähän v*ttua-olo.

Eikös kaikki ihmiset olla tasa-arvoisia, ei eurooppalaisen kansalaisen henki ole arvokkaampi kuin afrikkalaisen tai Lähi-idässä asuvan. Ei sen pitäisi mennä niin, elämme jo vuotta 2016. Mutta näin se valitettavasti uutisvirran mukaan menee ja se on hyvin surullista. Mihin maailmamme on menossa?



Friday, 25 March 2016

Tänään en ole pahalla tuulella.

Kun isommat lapset ovat koulussa, eskarissa sekä kerhossa ja jäljellä on vain kuopus hoidettavana, sen "vapaa-ajan" käyttäis mielellään ihan vaan, ett ollaan hissukseen. Jos nyt rehellisiä ollaan niin kyllähän nyt yhden lapsen kanssa on helppoo ja rauhallista. Siis ihan luksusta sanoisin! Saa tosi paljon kaikkea aikaiseksi.
Joskus tykkään vaan olla kotona hiljaisuudessa, mutta yleensä teen niitä asioita mitä ei lapsilauman kanssa mielellään tekisi. Käyt kierroksen kirpparilla tai H&M:llä.
Mona on todella rauhallinen tapaus, viihtyy rattaissa, lähtee mielellään ulos mun mukaan. Tälläkin hetkellä piirtelee hiljaa paperiin pöydän ääressä ja napostelee viinirypäleitä. Mona osaa leikkiä itsekseen ja kuuntelee mun kanssa musiikkia. Niin ja me syödään yhdessä pöydän ääressä ja lauleskellaan isoon ääneen.



Yritän aloittaa jokaisen päivän sillä periaatteella, että tänään on hyvä päivä, mä aion olla hyvällä tuulella. Useimmiten se auttaa ja on semmonen tsemppi koko ajan päällä. Sitten tapahtuu niin, että banaani on aukaistu väärällä tavalla. Se ei kelpaa nyt ollenkaan ja on syömiskelvoton koska kuori. Koska avattu väärin. Haalarit ärsyttää ja ahdistaa eikä voida lähteä kerhoon. Sukat ei kelpaa kun ovat liian löysiä. Meillä on ihan tyhmiä aamiaismuroja ja miksi ei voi syödä mehujäätä aamulla. Miksi meillä on eskimojäätelöitä eikä murkku mehujäitä? Äiti sä oot tyhmä, mä en tykkää susta enää.



 Nyt kun on pääsiäisloma niin on kieltämättä melko tylsää, lapset hyppii seinille. Kaipaan kyllä vähän sitä säpinää mitä arki tuo tullessaan. Nyt ollaan vaan pesty pyykkiä ja ruokaakaan ei ole tarvinnu tehdä, kun tein sen eilen valmiiksi. Mies toi töistä eilen ruokaa joten mun tekemä sapuska meni suoraan jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Niin ja esikoinen on bestiksen perheen mukana Kotkassa mummolassa, joten täällä on "vaan" kolme elämäänsä kyllästynyttä muksua sylkemässä kattoon.
Kyllä ois mukava jos meidänkin mummola olisi lähellä. Nyt sitä vaan odottaa kesälomaa, että päästään pohjoiseen reissuun.

 


Nänänänänänänä Batmaaaaan!

Täälläpäs oli pitkä blogitauko! Meillä vietettiin pojan synttäreitä viikko sitten lauantaina ja sen jälkeen jylläsi myös vatsatauti. Onneksi oli pikainen sellainen ja itse en sairastunut lainkaan. Voi mikä helpotus!
 Lapsillakin tauti meni nopeasti ohi, mutta onhan se kamalin tauti varsinkin lapsiperheissä ja kun se perhana iskee aina yöllä. Mikä siinäkin aina on?! Siinähän sitten väsyneenä vaihtelet oksulakanoita ja moppaat lattiaa yrjöistä. Onpahan sekin sitten alta pois lusittu, että yritetääs nyt tätä positiivista ajattelutapaa.

Pojan 4-vuotis synttärit olivat kuitenkin onnistuneet. Paljon vieraita jäi pois, mutta olivatpahan ainakin tosi stress-free pippalot. Pääasia, että lapsilla oli kivaa!
Matias halusi Batman kakun ja minähän sitten väänsin sellaisen. Ekaa kertaa (!) kokeilin urheana sokerimassaa ja kuulkaas, nythän mä vasta hokasin tämän. Mä en ole uskaltanu kokeilla ikinä sillä ajattelutavalla, että reisille se kuitenkin menee, mutta mä nyt kyllä yllätin itseni positiivisesti. Ei se nyt mikään upein luomus kautta aikojen ollut, mutta ei kukaan sille nauranut ainakaan. Ja makuhan se ratkaisee!
En mitenkään viihdy keittiössä. Jos kotitöistä pitäis inhokki valita niin se on kyllä ruoan laitto. Leipominen just ja just menee. Ennemmin vaikka siivoan ja järjestelen koko päivän kun teen ruokaa.



Suklaaputous oli yks synttäreiden kohokohdista ja oli kyllä loistoidis. Tämä vei vähän huomiota mun kakun tekeleestäkin ja lapset dippaili innoissaan.
Tämä otetaan kyllä käyttöön kaikilla synttäreillä ja ens kerralla kokeillaan valkosuklaata.
Vähän sotkuista hommaa, mutta hei, kerrankos sitä. 





Wednesday, 16 March 2016

Girls just wanna have fun!

Kylläpä vaan on mukava kun aurinko paistaa. Kerho ja eskariviennit meni niin joutuisasti ja oli niin mukava käppäillä kotiin Monan kanssa.
Matiaksen synttäreitä vietetään lauantaina ja sanotaanko suoraan, että ne on ihan vaiheessa. Mulla on päässä älyttömät kuvitelmat miten saisin kaiken suoritettua ja askarreltua, mutta tiiättekö, en ole kyllä kerennyt laittaa tikkua ristin eteen. Siivoamiset ja leipomiset on siis vielä edessä päin hyvinkin pitkälti. Saattaapi olla niin, että perjantaiyönä täällä moppi heiluu. Niin ja mitä nyt kiroan kakkupohjaa ja itken kuinka surkea olen.

En ole edes vielä kerennyt kirjoittaa viime lauantaista kuinka tämä mama sai lapsivapaan illan ja tämänhän piti olla koko postausidea. Heti alan panikoimaan vaan tulevaa.

Lähdin siis ystäväni Heidin yllätyssynttäreille (jotka puhua pulpatin ja paljastin pari päivää aikaisemmin) ja oli kyllä suunnitelmissa olla vain puoli iltaa, mutta niin sitä vaan jatkettiin Helsingin yöelämäänkin. Oli tosi kivaa, mutta mulla on aina paljon kivempaa siellä kotona, kun valmistaudutaan, meikataan ja tanssitaan omia lempimusiikkeja. Ei tarvis anella baarin dj:ltä Justin Bieberiä (jota ei edes kertaakaan soitettu höh).

Mutta kyllä teki kutaa päästä tuulettumaan ja hassutella kavereiden kanssa. Mulla oli kamalan iso kynnys mennä synttäreille, jossa oli 90%  mulle tuntemattomia ihmisiä. Mutta niin mä vaan vedin ison tytön pöksyt jalkaan ja menin. Taputan itseeni olalle kun uskalsin hypätä tuntemattomaan.



Tyttöjen illat on niin parasta, koska eihän miehet vaan tajua näitä kaikkia meidän juttuja. Yleensä naiset on toisille susia, mutta nyt kyllä piti illan aikana huomata kuinka tiivis joukko meillä oli. Kaikista pidettiin huolta, kysyttiin onko kaikki ok ja pidettiin hauskaa. Oli kiva huomata kun mut otettiin uutena tyyppinä ryhmärämään mukaan eikä jätetty jälkeen missään vaiheessa. Mä kuuluin varmaan johonkin tyttöporukkaan viimeksi yli kymmenen vuotta sitten! Osa kavereista on vaan jäänyt kelkasta, uusista yrityksistä ei vain ole syntynyt mitään syvempää tai en vain ole klikannut tyyppien kanssa. Mulla on myös vahvasti ollut semmoinen meininki etten väkisin yritä mitään enkä "tuhlaa aikaa" semmoisiin ihmisiin, joista en saa hyviä viboja.


Seuraava maman lapsvapaaulkoilu ajoittuu varmaankin viimeistään huhtikuulle, kun mun äiti tulee Helsinkiin ja Hartwall Areenalla Peto on irti. Kyllä kyllä, tosin sinnehän me mennään isommat tytöt mukana. On se silti pientä irtiottoa, kun pääsee katsomaan Anttia ja pienemmät lapset jää kotiin iskän kanssa.

Miten usein te muut mamat pidätte tyttöjen iltoja? 





Friday, 11 March 2016

Kotiäiti loman tarpeessa.


Avaan oven ja riisun kengät. Vaunuista valuu vettä ja sukat kastuu heti alta yksikön. Varpaiden alla tuntuu olevan ainakin kilon verran hiekkaa ja pikkukiviä. Vastassa on myös kasa ulkovaatteita, hiekkaisia ja kosteita haalareita sekä jaloista nakeltuja kenkiä. Jatkan matkaa kohti keittiötä josta suora näkymä metrin korkuiseen tiskivuoreen ja paperikasaan työtasolla. Tiskikoneessa puhtaat odottavat pääsyä kaappiin ja likaiset ulisee kohtaloaan vielä altaassa. Olkkarista vyöryy lelut vastaan. Astun jonkun pikkuauton päälle mistä jatkan kompurointia legoihin ja palikoihin. Kaikissa kolmessa makuuhuoneessa on vuoteet petaamatta ja tavaroita siellä täällä, vaatteita sikin sokin. Meidän makuuhuoneessa on pyykkiteline tyylikkäästi keskellä kulkuväylää. Kylppärissä on taas ollut jollakin huono sihti. Vaipat haisee roskiksessa ja pyykkikori pursuaa vaatteista.
Pölyjä ei ole pyyhitty, tahroja ei ole hinkattu ja ikkunoita ei todellakaan ole pesty.


Mä siivoan joka päivä, keräilen leluja sekä vaatteita ylös kymmeniä kertoja päivässä. Kuljen rätin kanssa ja pyyhin pintoja. Imuroin, lakaisen ja moppaan. Pesen pyykkiä ja täytän sekä tyhjennän tiskikonetta vähintään kerran päivässä. Pesen kattiloita käsin ja kannan roskia ulos. Käyn kaupassa ja raahaan kasseja kotiin. Pusken rattaita loskassa ja lumessa, sateessa ja auringon paisteessa, asfaltilla ja hiekassa. Raahaan itkevää lasta. Uhkailen, lahjon, kiristän.

Harjaan hiuksia, pyyhin pyllyjä ja pesen hampaita. Haistelen sukkia, pyyhin neniä ja kannan sylissä.
Puhallan ruokalautaselle, lasken sormilla ja laulan tuutulauluja. Imuroin pikkulegoja, pesen pieniä käsiä ja puhallan pipiin. Nauran kippurassa, puren huulta ja kiroilen ääneen.
Pyyhin kyyneliä, heijaan sylissä ja kuiskailen korvaan. Herään täpötäydestä sängystä, peittelen peitolla ja ihastelen nukkuvia enkeleitä. Vastaanotan itsetehtyjä lahjoja, haleja, suukkoja, kehuja ja ylistyksiä.

Kuulkaas, kyllä nämä plussat voittaa ne miinukset.













Thursday, 10 March 2016

Vuosipäivä.


Meillä tuli miehen kanssa 9 vuotta naimisissa oloa täyteen tuossa pari päivää sitten. Jos joku laskeskelee lasten ikäeroja niin joo, meillä oli pikaista toimintaa. Mitä sitä odottelemaan? Lapset ovat myös syntyneet nopeaa tahtia: 2007, 2009, 2012 ja 2014.
Tykkään järkyttää ihmisiä kun tuolla liikenteessä ollaan. Monet tulevat päivittelemään kaupan kassalla kuinka suloisia pieniä lapsia ja kuinka sinä pärjäät, aijai sentään on sinulla tohinaa kotona. Ja minulla on yleensä ne kaksi pienempää vain mukana, kun eskarilainen ja tokaluokkalainen puurtavat omaa arkeaan.
Lisään pökköä pesään siinä vaiheessa, että mulla on kyllä vielä kaksi isompaa lasta lisää, että ei tässä vielä kaikki ole.

Mitenkäs me juhlittiin sunnuntaina vuosipäivää? Meillä ei ole tapana älyttömästi juhlia muuta kuin lasten synttäreitä, joita tulee aina parin kuukauden välein. Meillä on vielä niin, että molempien synttärit on peräkanaa ja sitten tulee jonossa Ystävänpäivä sekä tämä vuosipäivä. Siitä menee kuukausi ja tulee toinen vuosipäivä (10 vuotta yhdessä) sekä pian taas Äitienpäivä.

Mies oli töissä koko päivän, mutta sain sitten illalla kukkia ja suklaata. Mies kyllä tietää, etten ole kukkakimppu ihmisiä, niin osti semmoisen ruukussa olevan, joka toivottavasti säilyy hengissä vielä pitkään. Minä kyllä tunnetusti olen hyvä kukan tappaja.
Yleensä se menee niin, että kastelen joko liikaa tai liian vähän.


Meillä on miehen kanssa semmoinen tapa, että kysellään illalla toisilta päivän kuulumiset kyssäreillä. Tässä niistä osa:

1. Kuinka monta kuppia joit kahvia tänään?
2. Jos voittaisit 500 euroa ja saisit käyttää sen pelkästään itseesi, miten käyttäisit rahan?
3. Kuuntelitko tänään mitään mielenkiintoista?
4. Mikä sai sinut nauramaan tänään?
5. Jos saisit hyvän tilaisuuden opetella tekemään jotain, mitä se olisi?
6. Onko mitään mitä toivoisit tehneesi tänään enemmän?
7. Onko mitään mitä toivoisit tehneesi tänään vähemmän?
8. Oletko ottanut tänään kuvia? Jos niin mistä?
9. Jos voisimme lähteä matkalle tänä iltana, minne haluaisit mennä?
10. Jos tämän päivän tapahtumat voisivat perustua johonkin elokuvaan, mikä hahmo olisit?
11. Miten olet pitänyt itsestäsi huolta tänään?

Pari päivää sitten miehellä oli ihan yllärikysymyksiä lempi tv-sarjoihini liittyen. Mähän en hirveästi tv:tä katso, mutta jos jotain täytyy tietää USA:n The Bachelorista (Unelmien Poikamies) niin multa voi kysyä. Mä odotan kuin kuuta nousevaa sitä ensi viikon finaalijaksoa. Arvostan kovasti, että mies yrittää näyttää kiinnostuneelta kun tohisen koko ohjelmasta. Ilman mua ei varmaan tietäisi koko sarjasta, mutta kyseli nyt minkä takia jossain ulkomaalaisissa lehdissä tätä uutta kautta hehkutetaan.

On meillä myös muita tapoja huomioida toista esimerkiksi lataamalla kahvin toiselle napin painallusta vaille valmiiksi aamuksi tai kirjoittamalla pikkulappuja toiselle ylläriksi. Niitä on kiva löytää esimerkiksi jääkaapin ovesta tai kylppärin peilistä.

Miten te huomioitte toisianne arjessa?