Kaksplus.fi

Hakuna matata

Hakuna matata

Wednesday, 30 December 2015

En minä vaan ne muut.

Joillaki ihmisillä tuntuu olevan liikaa ylimääräistä aikaa, että se pitää käyttää muita ihmisiä tuhoten. Kaik pois alta vaan ku Jaffat tulloo! Millään ei ole väliä.
Oon joutunu myöntämään, että suurin osa ihmisistä on vaan suoraan sanottuna ihan paskoja.
Monet ei pysty myöntämään omia virheitä tai omia puutteita.
Esitetään jotain mitä ei olla, kopioidaan toisia, mielistellään ja manipuloidaan. Mustamaalataan toisia. Esitetään jotain muuta. Ollaan tekopyhiä ja muka niin olevinaan. Kunhan itsellä on hyvä olla. Nähdään vaan ne viat toisissa, ei itsessä. Itse ollaan aina niitä väärin kohdeltuja, kaltoin kohdeltuja, väärin ymmärrettyjä. Uhreja.
Kaikissa asioissa on kuitenkin aina se kaksi puolta. 
Totuus tulee useimmin aina lopulta ilmi. Miksi ei voi vain olla oma itsensä? 

Onneksi mulla ei oo yhtään ylimääräistä aikaa mihinkään turhaan. Mulla menee kaikki liikenevä aika kotitöissä, ruoan laitossa, läksyissä auttamisessa, Monan nukuttamisessa, kerho ja eskarikuskaamisissa ja ruokakauppakasseja kantaessa. Monet luulee, että neljän lapsen arjen pyörittäminen käy helposti. Kyllä se ehkä suurimmaksi osaksi on yhtä suorittamista ja samojen asioiden tekemistä. Mä saatan koko päivän tehdä jotain ja ekaa kertaa istahdan alas joskus puoli viiden maissa. Silti näyttää siltä kuin en olisi tehnyt yhtikäs mitään. Toisia on hyvä arvostella. Monetkaan ei pärjäis päivääkään mun kengissä. Eikä oo pärjännytkään. Mun nenille on turha tulla hyppimään, nyt riitti.

Mä pidän oman perheen visusti lähellä. Tulen aina olemaan pohjosen tyttö ja tartten sitä pohjoisten ihmisten rehellisyyttä ja rempseyttä. En myöskään tuhlaa yhtään aikaani ihmisiin, joista mulla tulee kylmän väreet. Siks mulla onkin varmaan niin vähän ystäviä, saan niin monesta kylmät väreet ja pahan olon. Ne joista mä oikeasti tykkään kyllä tietää, näkee, kuulee ja tuntee sen.
Luotan ehkä liikaakiin omaan vaistoon, eipä se ole kyllä ennenkään mua pettäny.

Näissä mietteissä silti toivottelen kaikille hyvää alkavaa uutta vuotta ja toivottavasti jokaiselle ihmiselle tapahtuu jotain kivaa.
Mulla on semmoinen kutina, että vuodesta 2016 tulee tosi hyvä.


Antti Tuisku - Elämännälkä

 Hartsun konserttia odotellessa . . .

Monday, 28 December 2015

Joulu tuli, joulu meni.

 Kuvat kertoo kyllä enempi ku tuhat sanaa, joten lyödään nämä kuvat tänne sen pitemmittä puheitta. Täällä on oikea kisastudio meneillään muistipelin ja Kimblen kanssa. Matiaskin on harjaantunu muistipelissä tosi hyväksi.






 Joulupukkia odotettiin kärsimättömänä. Naomi ois halunnu laulaa luikasta Joulupukille Kulkuset, mutta perääntyi sitten siskon panikoidessa. Kiva rupattelutuokio silti oli ja Emma kyseli paljon tiukkoja kysymyksiä. Listalla oli myös, että onko Pukilla naista, mutta ei sitten muistanut tai kehannut kysyä tosi paikan tullen. Sitä ollaan tässä naurettu kyllä. Ei oo mummolassa hiljasta hetkee ei. Emma on saanut papalta lempinimen Sähikäinen. Se kertoo varmaan jo neidistä kaiken tarpeellisen.


 Piparia ja keksejä vedetään kaksin käsin.



Lapset uskalsi mennä syliin istumaan.  


Naomin lempparilahja oli Elsa vauva.




Lahjat oli toivottuja ja varsinkin pojan ilmeestä näkee, että tuli oikeeseen osotteeseen. Lahjat ei nyt kyllä ole mun mielestä pääasia, vaan se joulun tunnelma. Täällä on luntakin, vaikka meinashan se yhdessä välissä sulaa. Kyllä täällä tarkenee, hehe.
Michael Bublen joululevyä yritettiin fiilistellä, mutta lapset käy vähän väliä lyömässä tiskiin Tuiskun Anttia. Matthewki sanoo nyt aina, että "Mua Tuiskuttaa!"


Sunday, 20 December 2015

Viimesiä viedään.

Kolme yötä vielä täällä kärvistellään ja sitten se on menoa taas.
Meillä on ollut koirulit hoidossa ja huomenna vikaa päivää. Täytyy tehdä yks iso kauppareissu maanantaille ja tiistaille sekä eväitä varten junaan. Täytyy myös ostaa pakastimeen jotain ruokaa paluupäivää sekä loppiaista varten ettei tarvi mennä kaupan kautta paluumatkalla, väsyneinä ja nälkäsinä. Ei hyvä combo.

Käy sääliksi kaikkia kanssamatkustajia junassa.
Onneks ollaan jälleen leikkivaunussa missä saa pitää vähän älämölöä. Hiljasiahan me ei olla.
Yritin just pakkailla vähän tavaroita. Lahjapaketit vie yhden ison repun kokonaan, tungen sinne vähän omia vaatteita väliin. Kaikilla lapsilla omat reput selässä. Yks eväskassi junaan. Reppuun jotain vaihtovaatteita jos junassa sattuu joku vahinko. Onneks junalle asti päästään silleen, että rattaisiin voi tunkee kaikkea mahdollista. Kunhan tosiaan bussiin tai metroon päästään rautatientorille.
Sitte semmoset 6 tuntii ja äippä vastassa. Körötellään Rantsilaan ja voila. Joulu voi tulla.
Odottavan aika on piiiiiitkä!

Äipän kans on niin kivaa kun meillä menee höpötellessä ja räkättäessä se aika. Kiva on myös hengähtää vähän, pääsee täst arkirumbasta eroon vaikka kaikkien lasten kanssa mennäänkin, mutta on se eri meininki kuitenki siellä. Rennompaa.

Saturday, 19 December 2015

Onnen keiju.

En kestä välillä muiden ihmisten tunteita.
Mua ahdistaa negatiivisuus ja kateelliset ajatukset.
Kuulostan pöljältä ja kliseiseltä, mutta haluan ympäröidä itseni vain samanhenkisillä ihmisillä. Melkein mieluiten poistan kaikki negatiivista ilmapiiriä aiheuttavat, nekin jotka vain minä aistin.

Mä pystyn aistimaan ihmisistä herkästi tunteet.
Oon aina ollu semmonen. Mua on pelottanu lapsena semmoset, jotka puhuu isoon ääneen ja vähän hyökkäävästi. Nyt tietty aikuisena osaan jo reagoida takaisin, mutta lapsena nuo tilanteet tuntui ihan kauheilta.
Tykkään kun on lämmin ilmapiiri.

Odotan ihan kamalasti joulun viettoa tutuissa maisemissa pohjoisessa, Rantsilassa.
Ihana mennä touhottaan ikinuoren äidin kanssa.
Jotenkin nyt kun äidillä kävi pieni onnettomuus auton kanssa, on tullut enempi semmoinen fiilis, että tarttee viettää kaikki mahdollinen hetki yhdessä.

Miestä pitää odottaa kotiin vielä melkein kuukausi. On kyllä huippua, että Job saa viettää perheen kanssa aikaa ihan kunnolla. Sitä samaa mäkin teen nyt, kun mennään kotiin.
Imen itseeni kaikkee sitä energiaa. 
Mieli on kirkas ja vuos 2016 vaikuttaa jo nyt niin lupaavalta. Varsinkin nyt kun mulle on tullut kourallisen verran ihania ihmisiä mun elämään.