Kaksplus.fi

Hakuna matata

Hakuna matata

Wednesday, 30 December 2015

En minä vaan ne muut.

Joillaki ihmisillä tuntuu olevan liikaa ylimääräistä aikaa, että se pitää käyttää muita ihmisiä tuhoten. Kaik pois alta vaan ku Jaffat tulloo! Millään ei ole väliä.
Oon joutunu myöntämään, että suurin osa ihmisistä on vaan suoraan sanottuna ihan paskoja.
Monet ei pysty myöntämään omia virheitä tai omia puutteita.
Esitetään jotain mitä ei olla, kopioidaan toisia, mielistellään ja manipuloidaan. Mustamaalataan toisia. Esitetään jotain muuta. Ollaan tekopyhiä ja muka niin olevinaan. Kunhan itsellä on hyvä olla. Nähdään vaan ne viat toisissa, ei itsessä. Itse ollaan aina niitä väärin kohdeltuja, kaltoin kohdeltuja, väärin ymmärrettyjä. Uhreja.
Kaikissa asioissa on kuitenkin aina se kaksi puolta. 
Totuus tulee useimmin aina lopulta ilmi. Miksi ei voi vain olla oma itsensä? 

Onneksi mulla ei oo yhtään ylimääräistä aikaa mihinkään turhaan. Mulla menee kaikki liikenevä aika kotitöissä, ruoan laitossa, läksyissä auttamisessa, Monan nukuttamisessa, kerho ja eskarikuskaamisissa ja ruokakauppakasseja kantaessa. Monet luulee, että neljän lapsen arjen pyörittäminen käy helposti. Kyllä se ehkä suurimmaksi osaksi on yhtä suorittamista ja samojen asioiden tekemistä. Mä saatan koko päivän tehdä jotain ja ekaa kertaa istahdan alas joskus puoli viiden maissa. Silti näyttää siltä kuin en olisi tehnyt yhtikäs mitään. Toisia on hyvä arvostella. Monetkaan ei pärjäis päivääkään mun kengissä. Eikä oo pärjännytkään. Mun nenille on turha tulla hyppimään, nyt riitti.

Mä pidän oman perheen visusti lähellä. Tulen aina olemaan pohjosen tyttö ja tartten sitä pohjoisten ihmisten rehellisyyttä ja rempseyttä. En myöskään tuhlaa yhtään aikaani ihmisiin, joista mulla tulee kylmän väreet. Siks mulla onkin varmaan niin vähän ystäviä, saan niin monesta kylmät väreet ja pahan olon. Ne joista mä oikeasti tykkään kyllä tietää, näkee, kuulee ja tuntee sen.
Luotan ehkä liikaakiin omaan vaistoon, eipä se ole kyllä ennenkään mua pettäny.

Näissä mietteissä silti toivottelen kaikille hyvää alkavaa uutta vuotta ja toivottavasti jokaiselle ihmiselle tapahtuu jotain kivaa.
Mulla on semmoinen kutina, että vuodesta 2016 tulee tosi hyvä.


Antti Tuisku - Elämännälkä

 Hartsun konserttia odotellessa . . .

Monday, 28 December 2015

Joulu tuli, joulu meni.

 Kuvat kertoo kyllä enempi ku tuhat sanaa, joten lyödään nämä kuvat tänne sen pitemmittä puheitta. Täällä on oikea kisastudio meneillään muistipelin ja Kimblen kanssa. Matiaskin on harjaantunu muistipelissä tosi hyväksi.






 Joulupukkia odotettiin kärsimättömänä. Naomi ois halunnu laulaa luikasta Joulupukille Kulkuset, mutta perääntyi sitten siskon panikoidessa. Kiva rupattelutuokio silti oli ja Emma kyseli paljon tiukkoja kysymyksiä. Listalla oli myös, että onko Pukilla naista, mutta ei sitten muistanut tai kehannut kysyä tosi paikan tullen. Sitä ollaan tässä naurettu kyllä. Ei oo mummolassa hiljasta hetkee ei. Emma on saanut papalta lempinimen Sähikäinen. Se kertoo varmaan jo neidistä kaiken tarpeellisen.


 Piparia ja keksejä vedetään kaksin käsin.



Lapset uskalsi mennä syliin istumaan.  


Naomin lempparilahja oli Elsa vauva.




Lahjat oli toivottuja ja varsinkin pojan ilmeestä näkee, että tuli oikeeseen osotteeseen. Lahjat ei nyt kyllä ole mun mielestä pääasia, vaan se joulun tunnelma. Täällä on luntakin, vaikka meinashan se yhdessä välissä sulaa. Kyllä täällä tarkenee, hehe.
Michael Bublen joululevyä yritettiin fiilistellä, mutta lapset käy vähän väliä lyömässä tiskiin Tuiskun Anttia. Matthewki sanoo nyt aina, että "Mua Tuiskuttaa!"


Sunday, 20 December 2015

Viimesiä viedään.

Kolme yötä vielä täällä kärvistellään ja sitten se on menoa taas.
Meillä on ollut koirulit hoidossa ja huomenna vikaa päivää. Täytyy tehdä yks iso kauppareissu maanantaille ja tiistaille sekä eväitä varten junaan. Täytyy myös ostaa pakastimeen jotain ruokaa paluupäivää sekä loppiaista varten ettei tarvi mennä kaupan kautta paluumatkalla, väsyneinä ja nälkäsinä. Ei hyvä combo.

Käy sääliksi kaikkia kanssamatkustajia junassa.
Onneks ollaan jälleen leikkivaunussa missä saa pitää vähän älämölöä. Hiljasiahan me ei olla.
Yritin just pakkailla vähän tavaroita. Lahjapaketit vie yhden ison repun kokonaan, tungen sinne vähän omia vaatteita väliin. Kaikilla lapsilla omat reput selässä. Yks eväskassi junaan. Reppuun jotain vaihtovaatteita jos junassa sattuu joku vahinko. Onneks junalle asti päästään silleen, että rattaisiin voi tunkee kaikkea mahdollista. Kunhan tosiaan bussiin tai metroon päästään rautatientorille.
Sitte semmoset 6 tuntii ja äippä vastassa. Körötellään Rantsilaan ja voila. Joulu voi tulla.
Odottavan aika on piiiiiitkä!

Äipän kans on niin kivaa kun meillä menee höpötellessä ja räkättäessä se aika. Kiva on myös hengähtää vähän, pääsee täst arkirumbasta eroon vaikka kaikkien lasten kanssa mennäänkin, mutta on se eri meininki kuitenki siellä. Rennompaa.

Saturday, 19 December 2015

Onnen keiju.

En kestä välillä muiden ihmisten tunteita.
Mua ahdistaa negatiivisuus ja kateelliset ajatukset.
Kuulostan pöljältä ja kliseiseltä, mutta haluan ympäröidä itseni vain samanhenkisillä ihmisillä. Melkein mieluiten poistan kaikki negatiivista ilmapiiriä aiheuttavat, nekin jotka vain minä aistin.

Mä pystyn aistimaan ihmisistä herkästi tunteet.
Oon aina ollu semmonen. Mua on pelottanu lapsena semmoset, jotka puhuu isoon ääneen ja vähän hyökkäävästi. Nyt tietty aikuisena osaan jo reagoida takaisin, mutta lapsena nuo tilanteet tuntui ihan kauheilta.
Tykkään kun on lämmin ilmapiiri.

Odotan ihan kamalasti joulun viettoa tutuissa maisemissa pohjoisessa, Rantsilassa.
Ihana mennä touhottaan ikinuoren äidin kanssa.
Jotenkin nyt kun äidillä kävi pieni onnettomuus auton kanssa, on tullut enempi semmoinen fiilis, että tarttee viettää kaikki mahdollinen hetki yhdessä.

Miestä pitää odottaa kotiin vielä melkein kuukausi. On kyllä huippua, että Job saa viettää perheen kanssa aikaa ihan kunnolla. Sitä samaa mäkin teen nyt, kun mennään kotiin.
Imen itseeni kaikkee sitä energiaa. 
Mieli on kirkas ja vuos 2016 vaikuttaa jo nyt niin lupaavalta. Varsinkin nyt kun mulle on tullut kourallisen verran ihania ihmisiä mun elämään.


Friday, 27 November 2015

Joulun odotusta.

Mulla on kauhea into jo lähteä pohjoiseen. Ensinnäkin aivan kauhea ikävä äitiä. Siis älytön! Ja tietty muita sisaruksia ja niitten lapsia, mutta äiti vie voiton.
Äiti on ensinnäki ihan ykkönen luomaan joulutunnelmaa.
Siihen kuuluu Jari Sillanpään joululevy. (Nyt varmaan soitetaan myös paljon Antti Tuiskun joululevyä).
Kynttilöitä niin paljon kun sielu sietää.
Torttuja pellillinen uuniin. Kirpakka ilma ulkona tai edes vähäsen lunta.
Lasten kärsimättömyys milloin Joulupukki tulee. Riisipuuro heti aamusta ja ripaus kanelia.
Klassikkoleffoja kellon ympäri. Suklaakonvehtirasioita, Julia karkkeja ja vastakudottuja villasukkia.
Joulusauna ja kierros hautausmaalla vieden kynttilät iskän, sedän ja mummon haudalle.
Joulupäivä pelkissä pyjamissa.
Kinkusta leikattuja siivuja ja joulusiideriä. Äitin tekemiä porkkanalaatikoita.
Voi joulu, tule jo.





Emman toivomuslista.

Emma halusi tehdä oman joululahja listansa tänne mun blogiin.
Siinäpä sitte vink vink Joulupukille vol.2.


Tämä Koululainen lehti hakusessa jossa Antti Tuiskun haastattelu ja juliste. Vaatimattomat toiveet on, täytyy sanoa :)

Uus reppu. Nykyinen on leopardikuosinen, mutta siinä on jo pikkutaskussa rispaantunut kangas. Itse tyttö myönsi laskeneensa mäkeä alas reppu selässä, joten siinä oli sitten reppu kärsinyt.

  Taas Koululainen kera Sannin.

  Uudet kuoret luuriin.  Aika heikkoa tekoa ovat nämä Samsungiin tarkotetut kuoret, ei kestä käytössä edes puolta vuotta.

Mulla ja tyttärellä sama vaatemaku. Mitä se lie kertoo musta, heh. 8 vuotiaalle tämä on ihan jees look. 31 vuotiaalle, hmmmmm? En todellakaan aio pukeutua ikäisteni mukaan. Tai itseasiassa en tiedä miten mun ikäisten pitäis pukeutua, mutta tuskin ihan samaan tyyliin kuin 8 vuotias. Mutta esimerkiks joku hyvin naisellinen tai asiallinen tyyli ei ole yhtään mua. How boring! Toisekseen jos nyt kolmikypäsenä pitäs pukeutuu kuin joku harmaa hiirulainen niin mitä sitten 20 vuoden päästä?! Mua ei saa kiikkutuoliin keinumaan, ennemmin leijun jossain pilvissä. Ikä ei oo mulle probleema, mutta se on et pitäs käyttäytyy jotenkin asiallisesti. No thanks! Jätetään se vakavana oleminen jollekin toiselle, joka sen osaa.


Neiti haluais uusimman iphonen (heh!) Baby lipsejä lisää, kynsilakkoja, uudet talvikengät ja pipon. Kaikki tekstipaidat on in.


Sitten nämä iänikuiset Littlest Pet Shopit. Näitä ei oo koskaan liikaa ja nimenomaan näit vanhoja, ei niitä uusia kaupasta.
Baby lipsejä lisää vielä.
Tässä viimenen vinkki pukille:







Wednesday, 25 November 2015

Joulupukille vink vink.


Rakastan näit vanilja tuoksuja ja Victoria's Secret on nyt vissiin se juttu?



















Oikeastaan se mitä mä OIKEASTI haluan, sitä ei rahalla saa eikä tällä materialla ole mitään väliä mulle. Nää on vaan niit juttuja mitä mä aion hankkia joka tapauksessa vaikkei Pukki näit mulle toiskaan. ;)

Kuvat täältä:J Lo 
 Korit
karttapallo
 afrikkataulut
matto
 kirja

Tuesday, 17 November 2015

Terapiaa.

Oi että oli hankalaa tänään puheterapiaan lähteminen. Naomihan on käynyt puheterapiassa sen parisen vuotta ja jatkuu vielä kevääseen asti. Nyt alkaa näyttämään siltä, että kevään jälkeen ei olisi jatkoa, mikä on aivan mahtava juttu! Naomihan on mennyt eteenpäin aivan älyttömän suuren harppauksen tässä vuoden sisällä. Meillä oli vielä pari vuotta sitten todella hankalaa sen puheen kanssa, mutta nyt monetkaan ei tiedä, että Naomi sellaista tarvitsee. Nykyisin on tartuttu vain joihinkin sanojen taivutuksiin, sanastoon sekä muistin vahvistamiseen.

Naomilla on puheterapiaa Pasilassa joka tiistai eskarin jälkeen iltapäivällä. Tänään ei olisi millään malttanut jättää leikkejä kesken Emman ja kavereiden kanssa. "Me ollaan käyty siellä varmaan sata kertaa! Mä en jaksa mennä taas!" Naomi parkui. Sitte koitettiin vaihtaa vaatteita ja saada tyttö piristyyn. Itkuhan se tuli taas pukiessa ja tsempattiin toisiamme. Sanoin, että en minäkään jaksaisi millään lähteä, mutta jos me halutaan, että tämä puheterapia saadaan joskus päätökseen niin mentävä on. Muistuttelin Naomia miten huimasti kehutaan joka tunnin jälkeen, kun kaikki menee niin hienosti. Halattiin pitkään ovella ja vetästiin henkeä. Taas mentiin.

Eihän tämä nyt niin rankkaa pitäis olla, tunti viikossa. Mutta kyllä siihen koko hommaan menee 2 ja puoli tuntia matkoineen päivineen.
Ja yleensä meillä on Mona mukana, joskus Matthewkin. Job on ottanut nyt loppuvuodeksi tiistait vapaaksi (viikonloppuna sitten töitä) että on helpottanut kovasti kun on voinut jättää Matthewn matkasta pois. Yks vähempi puettavaa, huh.
Tälle vuodelle vielä 3 käyntiä. Sitten kevät jäljellä vielä. Kyllä me tää vedetään.
Kunhan vaan päättää, että nyt on hyvä päivä heti aamusta niin kaik menee ihan jees.

Sunday, 1 November 2015

Paketissa

Mä olen hyvissä ajoin liikkeellä joululahjojen kanssa. On löytynyt jo Naomille sekä Emmalle todella toivotut ja pitkään odotetut lahjat. Näitä on siis toivottu jo viime vuonna vaan ei ollut otollinen aika tai kaupan hyllyiltä ei vain yksinkertaisesti löytynyt. Yhden yhteisen lahjankin oon jo hommannut. Loput saattaa olla pehmeitä paketteja. Pojalle on jo mietitty pari juttua, tilausta vaille valmis. (Voiko olla helpompaa, hämähäkkimiestä, Batman autoa ja Transformereita on kaivattu). Monalle en ole vielä keksinyt mitään enkä ole varma tarviiko hankkiakaan mitään. Saattaa vaan olla, että isommat sisarukset miettivät miksei Mona saisi yhtäkään pakettia, joten ehkä joku nukke vois olla hankintalistalla vielä. Yhden koko perheen yhteisen lahjan olen jo hommannut.
Eli joulu alkaa olla paketissa pian. Oon todella aikasessa ainakin omasta mielestä, mutta vihaan sitä stressiä mikä iskee viimeisillä viikoilla. Nyt on vaan jäljellä syömispuoli. Tosin sitäkään ei olla vielä päätetty vietetäänkö joulu Helsingissä vaiko Rantsilassa mummolassa. Kaikki riippuu Jobin töistä sekä meneekö käymään Keniassa. Mä olen jo kattellut junalippuja pohjoseen. Huhheijaa miten VR rahastaa... Onneksi lapsista ei sentään mene maksua. Kop kop.


Friday, 16 October 2015

Blaa blaa.





Mullon koko ikäni ollut huono itsetunto enkä oo ikinä ollu tyytyväinen ulkonäkööni. On koulussa kiusattu ja aikusenakin tuntunu tosi pahalta pelkkä oleminen. Mun tukka on ollut lyhyt, pitkä, rastoilla, pinkki, tulipunanen, lila... Kaikkea on kokeiltu. Oon koko ikäni ollut laiha vaikka olen pienestä pitäen syönyt kuin hevonen. Ikinä en ole mitään dieettejä koklaillu ja kuntosalillakin on tullut käytyä viimeks vuonna 2004? Ei oo peppuu ja iho probleemia on ollu ihan teinistä saakka. Meikkiä on joskus ollut liikaa, nykyään oon aina ilman meikkiä. Nyt kun mun kuopus on yli vuoden jo ja äitiyttä takana pian 9 vuotta niin täytyykö edes mainita ettei tissejäkää enää ole ja vatsan seutu on vähän pömppis. Mutta nyt kun ikää on kertyny 31 vuotta täytyy sanoo, et oon tyytyväisin itseeni mitä oon ikinä ollu! Mulla on ihan hyvä olla. Kaikilla meillä on ongelmii, mutta hei hou, paita pois! Ei ulkonäön pitäis olla se tärkein asia maailmassa. Sisinhän on se mikä merkkaa. En ajattele yhtään mitä muut ajattelee vaik aina mulla on ollutkin semmoinen asenne, mut nykyään vielä enemmän. Mulle on ihan sama mitä muut huutelis, ne menee toisesta korvasta ulos. Vaik rakastan mun lapsii yli kaiken ja ne on parasta mitä mulle on tapahtunut, niin ah tämä vapauden tunne, kun ei kukaan roiku tissillä enää eikä haittaa, jos äiti käy vähän Tuiskun keikalla. Kaikki on kotona jees. Kyllä iskä pärjää! Vaik äitinä olo on parasta mitä tiedän, niin on seki tärkeetä, että tuntee itsensä ihan kokonaiseksi, en ole pelkkä äiti, mä oon niin paljon muutakin.




Peto oli irti


Viime lauantaina käytiin Lintsin valokarnevaaleissa kattomassa Tuiskun Anttia. Peto oli todellakin irti! Huhhuh! Tytöt on Keinutaan piisin myötä alkanu fanittamaan Anttia ja kyllä tuiskuttaa nyt koko perhettä! Meillä ei mene päivääkään etteikö täällä huushollissa sois kajareista täysillä Peto on irti ja muu Antin tuotanto. Niin vanhempi tuotanto kuin nää uudet piisit on hallussa, voin kertoo.
Mä en ole mitenkään erityisemmin ennen herraa kuunnellu. Tietty mitä nyt on väkisin radiosta kuullu, mutten ole oikeen ollut mitään mieltä. Jotkut piisit on kyllä jäänyt soimaan päähän.
Nyt varsinkin kun tän näki livenä niin aukes kyllä monet piisit ja täytyy kyllä sanoa, että me hurahdettiin vaan lisää tyttöjen kanssa. Lempparipiisit on Sata salamaa, Peto on irti, Hyökyaalto, Keinutaan, En kommentoi, Blaa blaa ja Hiton pelkuri. Ohan se huikee ja mikä karisma! On kyllä Antilla tullu itsevarmuutta ja oikein paisto se onnellisuus koko olemuksesta. MIE oon niin onnellinen, et se menestyy iha kunnolla tässä musiikissa, on se kaiken tän ansainnu. Kyllä täällä vaan odotetaan milloin nähtäis Ana uudestaan. Tuliskohan mummu meidän kaa seukki kerralla?





Musiikkia korville.

Mun ja tyttöjen lemppariohjelma on tällä hetkellä Vain elämää, hihii. Tänään on se päivä taas kun mennään! En tajua miten oon ihan hurahtanu Anttiin ja nyt myös Sanniin. Villegallekin on aivan ylisöpö tyyppinä, ihanaa energiaa. Sannia me kuunnellaan tosi paljon nykyään. Naomi osaa ulkoo kaikki laulun sanat. Sillo ku mä tykkäilen jostaki musiikista niin me mennään niin täysillä, oon suorastaan fanaattinen Oon aina ollu semmonen. Se on joko täysillä tai ei mitenkään.
Mä oon nauranu itelleni et miten olin ihan pihalla mikä hiton JVG ja kuka Sanni. Mut oonhan mä noita lauluja kuullut, ne on vaan mennyt taustahälinänä, enkä ole mitään ajatellut. Mitä tästä opimme? Oleppa avarakatseisempi ja kuuntele. Kyllä niitä helmiä löytyy paljon. Mun musiikkimaku on niiiiiiin laaja ettei sitä pysty käsittään. Yks päivä me Jobin kans tuijotettiin VH1 musiikkikanavaa pari tuntia putkeen, kun sieltä tuli niin hyvää musiikkia. Oli myös semmoinen kisa että "Guess the year" ja me oltiin oikeasti tosi hyviä arvaamaan jos oli kyse 90- ja 2000-luvun alun piiseistä. 80- lukuakin muistettiin yllättävän hyvin, vaikka ollaan oltu ihan babyjä.