Kaksplus.fi

Hakuna matata

Hakuna matata

Friday, 28 November 2014

Monsku 3kk.


Mona. Meidän ihana Monsku. Voi että hän on ihana nappisilmä ja hymynaama.
Luultavasti maailman helpoin vauva, en tiedä tosin oisko Naomi ollu astetta helpompi vai ei.
Me ollaan naurettukin, että Matthew ja Emma on melko samanlaisia draama queeneja kun taas Naomi ja Mona ei pidä itsestään isoa numeroa, ovat perustyytyväisiä nassukoita. Näyttävätkin prikulleen samalta.

Ja vähän listaa kehiin:
-Osaa pitää päätä pystyssä mahalla ollessaan ja katselee mielellään sisarusten puuhia.
Meno on muilla kova joten mukaan pitäisi päästä.
-Ottaa kiinni tavaroista.
-Osaa kääntyä kyljelleen, mahalleen mentäis jos ei tuo typerä käsi olisi aina edessä.
-Nukahtaa rattaisiin heti kun vaan  päästään liikkeelle.
-Nukkuu koko yön, herää sen verran, että syö 1-2 kertaa.
-Erittäin tarkkakatseinen neiti ja hymyilevä persoona.



Ystäviä, onko heitä?



Musta tuntuu, että vietän kaiken aikani kotona lasten kanssa. Mulla ei oo yhtään semmosta ystävää jolle voisin pirauttaa kun tuli joku hauska juttu mieleen ja vois vähän yhessä kikatella. Tai jolle vois purkaa kun on niin huono päivä ja joka tulis salamana luokse juomaan kahvit seurana. Ystävää joka tulis käskemättä meille ja tarjoutuis vahtiin lapsia ku mä makaisin koomassa pari tuntia tai voisin lähtiä Jobin kanssa vaikka kattoon elokuvaa. Ei yhtään ketään joka ois luonnollisesti yks osa tätä meidän klaania.


Onkohan jotenkin liikaa vaadittu toivoa semmosta yhtä ystävää?
Onhan mulla Job ja onhan mulla äippä, siskot ja veljet. Joillakin ei ole.
Mutta oon vaan aina toivonu, että ois olemassa joku (excuse my french but...) best friend forever.
Voiko niin käydä, että löytää sen bff:n vielä aikuisiällä, näin kolmikymppisenä?

 


Tukka hyvin, kaikki hyvin!




Hei mähän en tainnu päivittää blogiin mun uutta lookkia. Eli pituudesta ei lähteny, mutta ohennettiin ja otsis leikattiin sekä vähän vaaleita raitoja. Me so happy!


Wednesday, 26 November 2014

Hirviö nimeltään täi.

Voi että kun päätä alkaa kutiamaan pelkkä ajatuskin... Meidän perheessä vieraili siis kutsumattomia vieraita nimeltään täitä! Tämä oli eka kerta meidän perheessä joten alkuun olin lievästi paniikissa.

Emman koulusta on koko syksyn tullut Wilmaan varoituksia täistä liikenteessä ja nyt ne löysivät keinon tulla meillekin vaikka on miten ohjeistettu, että pipot menis oman takin hihaan yms.

Vaan kylläpä täytyy heti alkuun todeta, että täishampoot on hullun hintavia! Meilläkin tytöt todella paksuhiuksisia pehkopäitä, joten sinne ne shampoot vaan humahtivat. Ja viikon päästä sai todeta ettei ne penteleet mihinkään kuolleet ja koko show uusiksi. Vaihdoin myös shampoon johonkin linimenttiin, joka tuntui paljon tehokkaammalta. En uskalla vielä hyppiä ilosta vaan olen varpaillani vieläkin jos niitä ilmaantuu. Tein myös oliiviöljy sekä etikkahoitoja shampoopesujen välissä.
Daddy ja Matthew ajettiin kaljuiksi ja minä harjasin omaa ja tyttöjen päitä afro- ja  täikammoilla monta tuntia päivässä. Pyykkirumba oli älytöntä (8-10 koneellista viikossa) ja pakastin täynnä pipoja, huiveja ja harjoja. Yhden afrokamman menin pilaamaankin kun välillä keitinkin niitä kattilassa. Imuroin sänkyjä ja sohvaa raivon vallassa monta kertaa päivässä.

Nyt olen rauhoittunut enkä jokaisella vessakäynnillä ravistele hiuksia lavuaarin yllä tai vedä täikammalla läpi muutamaa vetoa. "Ihan vaan pieni tarkistus nopeesti..."

Myönnän myös tottuneeni vähän liikaakin koko rumbaan. Lykkäilen pipoja edelleen pakastimeen vaikkei niitä piruja nyt meillä olekaan kohta kahteen viikkoon näkynyt. Mikäs sen ihanempaa tunnetta kuin ottaa ihanan raikas pipo pakastimesta.

Sunday, 9 November 2014

Mona Esther Muthoni.

Neiti täyttää pian 3 kuukautta enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi kirjoittaa itse synnytyksestä. Eli synnärikertomus lähtee tästä!

Kaikki meidän kolme lasta ovat syntyneet lasketun ajan jälkeen. Osasin kyllä asennoitua siihen, että niin mentiin tälläkin kertaa. Laskettu aika oli 19.8.2014 ja neiti syntyi 22.8.2014.
Heräsin noin kahden maissa aamuyöllä, kun supistukset alkoi. Laskeskelin niiden tiheyttä noin tunteroisen verran. Niitä tuli epäsäännöllisesti eivätkä olleet kipeitä. Nousin sängystä kolmen maissa ja herätin Jobin. Otettiin aikaa supistuksen pituudesta ja tiheydestä. Tulivat noin 14 minuutin välein ja kestivät noin 40 sekuntia. Eikä sattunu. No, silti soitettiin Jobin veljelle, että alkais tulemaan meille päin vahtimaan sisaruksia.
Kuuden maissa tilanne oli lähestulkoon sama, mutta soittelin Kätilöopistolle, josko me voitais tulla tsekkaamaan tilanne. Mielessä oli koko ajan Naomin syöksysynnytys ja Matiaksenkin suht. koht. nopea synnytys perätiloineen kaikkineen.
Aamuseiskalta oltiin kättärin pihassa ja mentiin odotustilaan istuskelemaan ja odottamaan vapautuvaa huonetta. Job keitteli siinä kahviakin.
Sitten päästiin huoneeseen ja otettiin sydämenääniä vauvasta ja katsottiin kohdunsuun tilannetta. Olin auki noin 4 cm. Jahas, eli oli vielä odoteltavaa.
Supistuksetkin alkoi pikku hiljaa voimistua ja tihentyä, mutta olivat pitkän aikaa sen vartin välein mikä todellakin erosi aiemmista synnytyksistä.
Mä mietin kovasti josko mentäis ilman epiduraalia kerta mentiinhän Naominkin synnytyksessä ilman joten kyllähän ne kivut on jo koettu. Job kuitenkin sai ylipuhuttua mut ottamaan puudutuksen. Puudutuksen laitto itsessään on kyllä kärsimystä, että melkeen helpommalla pääsis kun sitä ei laitettais. Yritä siinä sitten olla paikoillaan liikkumatta kun supistus tulee ja yks tunkee hillittömän suurta neulaa sun selkärankaan.
No, siitäkin selvittiin. Oi sitä autuutta, kun kipu katoaa pikku hiljaa.
Mutta sitten se vaihtuukin siksi paineen tunteeksi peräpäässä ja onkin pakottava tarve alkaa työntämään. Meidän kätilö lähti avittaan jotaki ensi synnyttäjää, kun mulla levis vedet. Painettiin hätä nappia monta kertaa ja mä olin jo täysillä työntämässä "Tää syntyy NYT!". Hätiin riensi toinen kätilö joka kurkkas peiton alle ja totesi että "Juu, pää näkyy, minä näköjään pääsenkin hoitamaan tämän synnytyksen" koska se meidän "oma" kätilö oli kädet täynnä toisessa huoneessa.
Minähän sitten aloin työntämään, mutta miten sitä olikin ihan kun ois ollut ekaa kertaa synnyttämässä. Tuntu, että mulla oli alkuun ihan väärä tekniikka enkä osannu yhtään mitään. Vetäsin varmaan vauvan pariin otteeseen muutaman sentin takaisin päin. Jobin kannustaessa homma lähti oikeeseen suuntaan ja syntyhän se Mona vihdoin ja viimein. Tositoimet alkoi siis nopsaan ja itse työntovaihe kesti joku vähän yli 10 minuuttia. Se kyllä tuntu ihan ikuisuudelta. Neiti sai ysin apgar pisteet ja mitat olivat 50 cm ja 3280g. (Emma oli pienin 3075 grammoineen ja Matthew isoin lapsi syntyessään).
Mona syntyi perjantaina 10:55 ja imetys lähti sujumaan heti.
Maitohan nousi sitten kunnolla sunnuntaina kotiutumispäivänä ja hyvin sujuu edelleen.
Yöt tyttö on nukkunu syntymästä lähtien upeasti joten täytyy olla tosi kiitollinen ettei koliikki iskenyt. Matthewn kanssahan valvottiin melkein vuoden verran. En tajua miten me selvittiin siitä.
Noin parin viikon ikäisenä alkoi tytöllä kyllä masuvaivat, mutta kestivät onneksi vain muutaman illan verran ja lähtivät helpottumaan jumppatuokioilla ja maitohappobakteeritipoilla.
Neiti on nykyään erittäin tyytyväinen, hyväntuulinen ja hymyilevä persoona jota kaikki rakastaa pitää sylissä ja hoitaa.



Isänpäivöö.

Mullahan on isän kuolemasta 26 vuotta aikaa enkä muista koskaan tehneeni isänpäivä kortteja omalle isille. Koulussa kun muut rustaili runoja jotka rimmas yhteen isän kanssa niin minä taiteilin silkkipaperista kukkia ynnä muuta omalle papalleni.
Pientä katkeruutta on myös havaittavissa joka kerta kun isänpäivä lähestyy. Väkisinkin on tullut mietittyä millaista meidän elämä ois jos iskä ois vielä meidän keskuudessa.

Jotta homma ei menis ihan surulliseksi niin voin sitten ylistää tota mun lasteni isää. Viimeset 7 vuotta on sitten kortteja väännetty ja kamala stressi joka kerta mitä daddylle sitten vois ostaa? Mut niinhän se meni nyttenkin, että lapset hoiti homman ja mä tein aamupalan. Tää mamma oli vielä niin saamaton kakunki suhteen, että daddy ite tekas banaanileipää.

Kynttilä syttyy tänäkin iltana isän muistolle ja joku itkukin kai se on tirautettava.