Kaksplus.fi

Hakuna matata

Hakuna matata

Friday, 31 October 2014

Lisää odotusta.

Se taitaa nyt olla niin, että meidän Kenian reissu se vaan siirtyy ens vuoden puolelle. Rahatilanne tekee tiukkaa ja vaikka kuinka ollaan yritetty säästää niin on ne liput vaan tuskan takana kuudelle hengelle. Tai no viidelle koska eihän Monasta paljon tartte maksaa. Mutta ei tää nyt vaan meinaa onnistua.
Ebolat ja terroristit ei meitä vois vähempi hetkauttaa, mutta lentoyhtiöt tekee melko hankalaksi tän matkustamisen. Tämmöselle joukolle sais antaa lentolipuista jonkun alennuksen. Mutta me pidämme paremman reissun sitten ensi vuoden puolella, kun on saatu rahat revittyä kasaan. Nyt vaan toivon, että Suomen kesä alkaa mahdollisimman myöhään niinku viime kesänäkin. Jos me alkukesästä suunnattaisiin sinne Päiväntasaajalle ja tultais sopivasti helteisiin takaisin. Tai toinen vaihtoehto, että vaan suosiolla ens jouluks. Sitten ainakin ois rahaa niin paljon säästössä, että toteutuis mun kaikki safarihaaveetkin.

Näihin tunnelmiin....








Neljäs.

Lapsen syntymä, maailman ihanin asia. Sitä tunnetta ei osaa sanoin kuvailla miltä se tuntuu ja sitä onnen määrää ei voi mitata.
Nyt kun meillä on neljä lasta (Suomen mittapuun mukaan me ollaan nyt suurperhe... heh heh) niin meidän perhe sekosi onnesta pikku Monan vauvan tultua taloon. (Tämän lauseen kirjoitettua kiljaisin Matthew pojalle, että tulee alas sohvalta pomppimasta. Ei se onni nyt 24/7 ole läsnä. Kjäh...).
Daddyllä on hirveä kiire töiden loputtua päästä kotiin meidän luo. Ja kun kirjoitan meidän tarkoitan lähinnä pikku Monaa. Mona on saanut kiedottua iskän pikkurillinsä ympärille. Näillä kahdella kyllä klikkaa, mitkä lie sielun ystävykset. Ja sitä on kyllä hienoo seurata vierestäkin.
Mutta nyt kun elämme tässä pikkusessa omassa kuplassamme ihmettelen nyt ääneen kun tämä on niiiiin suuri juttu meille, perheen kasvaminen ja me ollaan niin tehotiimi yhdessä ja meillä on kivaa perheenä... Välillä tulee vaan mieleen, että oikeasti tuskin kukaan on noteerannut tätä meidän perheen kasvua. Kyllä jokaisen lapsen kohdalla on jonkunlaista juhlan tynkää ollut, mutta nyt kyllä on ollut melko olematonta tämä. En tarkoita, että tarvittas mitään yhtään keltään, mutta esimerkiksi ihan pelkät onnittelut on jäänyt joiltakin kyllä sanomatta. Ja ihan kourallinen ihmisiä on käynyt uutta tulokasta katsomassa.
Se tosiasia on vaan todettava, että näitä läheisiä meiltä puuttuu kyllä ja meillä on melko hatara tukiverkosto. Tää on kyllä yks asia, missä meillä on puutetta. Meidän elämää mullistava juttu sattui pari kuukautta sitten ja ehkä se sitten ei vaan merkkaa kellekkään yhtään mitään. Saatan kuulostaa tosi lapselliselta, huomionhakuiselta ja luultavasti idiootiltakin. Olen kyllä aina ollut semmoinen ihminen, etten pidä itseäni oikein minään ja enkä pidä itsestäni suurta numeroa, mutta hitto vieköön. Meidän lapset. Meidän lapset on niin super ihania. Kyllä ne ansaitsis, että jotkut muutkin ku vaan mami ja daddy pitäis niistä suurta numeroa. Kun heistä jokaikinen on suuren hehkutuksen arvoinen. Ei sillä pitäis olla väliä onko tämä meidän eka, neljäs tai vaikka viidestoista lapsi. Ku kaikki he on tärkeitä.

Friday, 17 October 2014

Edistystä.


Blogi on jämähtäny ihan paikoilleen ja sitä yritän tässä epätoivoisesti herätellä uudestaan henkiin. Oon yrittäny olla enempi läsnä ja olla pois läppäriltä/älypuhelimilta ja niinpä se on kannattanu. Oon tehny pullaa ainaki kolme kertaa viimesen parin viikon aikana sekä järkätty kotia uuteen uskoon. Meidän makkarit vaihtoi paikkaa keskenään Emman kanssa ja ollaan vaan oltu Mona vauvan lumoissa. Nyt kun sopivasti syysloma alkoi niin ollaan sitten vuoron perään sairasteltu tätä syysflunssaa. Melkoinen röhä ollu, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Daddyllä on ollu koko viikon syysloma/isyysloma joten on kyllä ollu iso apu. Job on tehny tän viikon ruoat ja se on ollu melko luksusta mulle.


Kuvat Monan ekasta päivästä kotona eli sisarusten ensikohtaaminen. (24.8.2014)


Meillä on nyt myös tarrasysteemi käytössä jääkaapin ovessa. Jokaisen nimi listassa ja siihen viekkuun kerätään sitten tarroja. Sitten kun on kymmenen tarraa tienattuna niin saa jonkun leluyllärin. Eli tytöillähän on ollu tapana ryömiä äidin viekkuun yöllä omista sängyistään niin tää tarra palkinnoksi on ollu ihan bueno. Matthew tekee tätä edelleen, mutta tytöillä on toiminu että saa tarran joka yöstä joka vietetty omassa huoneessa.
Matthewllakin on oma tarrasysteemi koska Matthewhan alko käymään potalla! Niin se vaan hokas tän jutun dadyn opastamana. Ite luovuin jo toivosta tän asian suhteen kun poika veti raivarit potalla ja suostu tekeen asiansa vaan vaippaan. Kyllä miehinen esimerkin voima, siinä oli se mitä tää poika tarvi. Nyt menee siis vaan yks vaippa päivässä (yövaippa). Kauppareissulta ollaan selvitty vaipoitta. Tästä se lähtee! Tää oli kyllä isoin edistysaskel pitkiin aikoihin. Tytöthän oli päiväkuivia siinä reilun vuoden ikäsinä. Mitä tästä opimme? Emme niin yhtikäs mitään.

Syysloma vetelee viimesiä päiviään. Meillä on huomenna sauna sekä jotain ylläriä vois lapsille keksiä... Mutta mitäkä? Ideoita kehiin saa heitellä. Itse meinasin, että tytöt menis dadyn kanssa elokuviin, mutta juuri tällä hetkellä siellä ei pyöri mitään kivaa.


Wall of fame.



Huutelin meidän talon facebook sivuilla jos sieltä löytyisi valokuvaajaa joka ottaisi meistä muutaman kuvan. Ja sieltähä löyty! Valitettavasti Matiaksella oli nuha ja oli hyvin vastahakoinen valokuvattavaksi. Yhteen kuvaan saatiin poika suostuteltua.... ja siinäki itkee ja raivoaa. Ei menny niinku elokuvissa ei. Mutta aivan ihania kuvia saatiin silti ikuistettua. Monahan oli aivan unelma malli... iski silmää ja naureskeli kameralle.





Innostuttiin ja kehystettiin muutama näistä otoksista ja ne nyt koristavat käytävän seinällä.