Kaksplus.fi

Hakuna matata

Hakuna matata

Monday, 1 December 2014

Arkea.

Maanantai.

Kello 07:30.  Herätyskello soi ja kömmin sängystä napsauttamaan kahvinkeittimen  päälle. Juon aamukahvini yksin rauhassa ja surffailen netissä. Sitten herättämään Emmaa kouluun. Daddy on herännyt kuuden maissa ja on lähtenyt ennen seitsemää töihin. Emmalle aamupalan laittoa ja tukan laittaminen ojennukseen.
08:35. Emma lähtee koulumatkalle haettuaan Lempin naapurista.

Pikkuhiljaa muutkin nousevat ylös ja syövät aamupalaa.
Aamupäivä sujuu niin että imetän Monaa, Matthew ja Naomi leikkivät yhdessä ja minä katselen Graham Norton showta Monan kanssa.
Alamme valmistautua kauppareissulle. Laitan itseni valmiiksi, Naomi pukee vaatteensa itse, Matthew käy potalla ja puen Matthewn. Nopea imetys ja haalari päälle Monalle ja vaunuihin.
Kauppareissussa vierähtää tunti. Käymme yleensä Arabian ostarilla.
Aamupäivä vierähtää siivotessa ja syömme lounaan.
13:00. Emma tulee koulusta ja teemme läksyt yhdessä ja Emma syö välipalan.

Iltapäivällä Naomi ja Emma leikkivät naapurin likkojen kanssa joko meillä tai heidän kotonaan.
Matthew vetäisee tunnin päikkärit.
 Vaikka meillä onkin oma pyykkikone, en juurikaan käytä sitä. Meillä tulee pyykkiä melkoisesti, joten varaan meille pesulasta vuoron pari kertaa viikossa, joten saan pestyä 3-4 koneellista kahdessa tunnissa. Pesulasta löytyy myös kuivausrumpu, joten saan suoraan kaappiin yhden koneellisen kuivaa pyykkiä. Käytän pesulaa myös säästääksemme vesilaskuissa.
16:00. Daddy tulee töistä. Saan tehtyä ruoan loppuun daddyn hoitaessa Monaa.
Tytöt ovat pihalla leikkimässä iltakuuteen asti joten katsomme sillä aikaa viimeisimmän Walking dead jakson.
Seiskalta alkaa iltapuuhat. Iltapalaa, joku Disneyn leffa, hampaiden pesua, iltasatu ja pehkuihin.
22.00: Kaikki nukkumassa.

Tiistai:

Herätys klo 07.00.
Emma lähtee kouluun klo 07.35.
Meillä muilla reissu Pasilaan Naomin puheterapiaan klo kymmeneksi.
Siellä vierähtää tunti ja paluureissulla käymme kaupassa. Syömme lounaan ja Emma tulee koulusta.
Iltapäivällä naapurin isompia poikia käy meillä pelaamassa pleikkarilla.
Yritän saada ruoan aina valmiiksi neljään tai viiteen mennessä. Viikonloppuisin syömme ehkä vähän myöhemmin.




Keskiviikko:

Herätys seiskalta.
Käymme Monan neuvolatarkistuksessa. Hienot on käyrät! Matias itki myötätunnosta enempi ku Mona joka sai 2 rokotusta. Sen jälkeen teemme apteekissa mutkan hakemassa Panadolia Monalle varmuuden vuoksi jos kuume nousee.
Kotona syömme lounaan ja Naomi ja Matthew ehtivät leikkiä vähän aikaa ennenkuin lähdemme viemään Naomia kerhoon klo yhdeksi. Matthew leikkii ulkona vähän aikaa.
Emmalla oli poikkeuksellisen pitkä päivä koulussa, koska oli uintia ekaa kertaa. Tyttö vaikuttaa tosi innostuneelta.

Daddy hakee Naomin kerhosta töistä tullessaan klo 16.
Mona on vähän itkuinen, joten on panadolin ja imetyksen aika. Mona nukahtaa jo puoli kahdeksalta yöunille.

 Torstai:

Herätys 07.30.
Juon taas aamukahvini rauhassa lapsilta ja Emma ylös klo 8.
Kouluun meno yhdeksäksi.
Aamupäivällä käymme kaupassa ja Naomin viemme taas kerhoon yhdeltä.
Daddy hakee Naomin töistä tullessa.
Tytöt leikkivät taas ulkona.
Käyn komeroita läpi ja huomaan, että meillä on ihan älyttömästi tavaraa ja vaatetta, joten kirpparipöydän varaaminen ois seuraava isompi homma. Ehkä teen sen vasta joulun jälkeen.

Perjantai:

Ylös ja Emma kouluun kahdeksaksi.
Käymme aamupäivällä kaupassa ja syömme lounasta.
Lempi tulee leikkimään pikkuveljensä kanssa meille.
Koomailen sohvalla ja kirjoittelen blogia.
Aloitan ruoan teon kolmen maissa.
Daddy tulee töistä ja hoitaa Monaa kun minä siivoilen sotkuja. Daddy toi töistä ihania possumunkkeja joten teeaika on paikallaan, jihuu.
Ostimme illalla junaliput Ouluun. Saatiin ihan hyvät ennakkoliput ja säästettiin paljon.

La ja su:
Viikonloppuna kävin Monan ja Matiaksen kanssa Kampissa etsimässä itselle mekkoa mummun hautajaisiin. Vien kaikille kotiin yllärinä Arnoldsilta donitseja. Lauantaisin meillä on illalla sauna ja lauantai on tietty myös karkkipäivä.
Sunnuntaina emme kyllä tehneet yhtikäs mitään muuta kuin katsoimme leffoja. Katsottiin mm. Turtles (Se 90 luvulla tullut leffa oli mun lemppari pienenä ja tää uusi ylitti odotukset) sekä ihan hyvän kauhupätkän nimeltään Ouija. Lapset ei tietenkään vaan leikkivät paljon ulkona ja kavereiden kanssa.


Tänään:
Emman mentyä kouluun kävimme Arabiassa ja löysin itelleni, vihdoin ja viimein, sen mekon.
Kaikista tärkein kriteerihän siinä oli, että pystyn imettämään siinä enkä kirjaimellisesti mitään imetysmekkoa kuitenkaan halunnut. Ostettiin myös tytöille uudet toppatakit (ku halvalla sai!).
Lapset siivos omia huoneitaan ja sain ruoan alulle.
Naapurin tytsä kävi nopeesti leikkaamassa mun ylikasvanutta otsista. Ihanata ja kui kätevää hei!
Miten mun tukka yhtäkkiä kasvaaki näin kohisten?


....Että semmosta :)


Friday, 28 November 2014

Monsku 3kk.


Mona. Meidän ihana Monsku. Voi että hän on ihana nappisilmä ja hymynaama.
Luultavasti maailman helpoin vauva, en tiedä tosin oisko Naomi ollu astetta helpompi vai ei.
Me ollaan naurettukin, että Matthew ja Emma on melko samanlaisia draama queeneja kun taas Naomi ja Mona ei pidä itsestään isoa numeroa, ovat perustyytyväisiä nassukoita. Näyttävätkin prikulleen samalta.

Ja vähän listaa kehiin:
-Osaa pitää päätä pystyssä mahalla ollessaan ja katselee mielellään sisarusten puuhia.
Meno on muilla kova joten mukaan pitäisi päästä.
-Ottaa kiinni tavaroista.
-Osaa kääntyä kyljelleen, mahalleen mentäis jos ei tuo typerä käsi olisi aina edessä.
-Nukahtaa rattaisiin heti kun vaan  päästään liikkeelle.
-Nukkuu koko yön, herää sen verran, että syö 1-2 kertaa.
-Erittäin tarkkakatseinen neiti ja hymyilevä persoona.



Ystäviä, onko heitä?



Musta tuntuu, että vietän kaiken aikani kotona lasten kanssa. Mulla ei oo yhtään semmosta ystävää jolle voisin pirauttaa kun tuli joku hauska juttu mieleen ja vois vähän yhessä kikatella. Tai jolle vois purkaa kun on niin huono päivä ja joka tulis salamana luokse juomaan kahvit seurana. Ystävää joka tulis käskemättä meille ja tarjoutuis vahtiin lapsia ku mä makaisin koomassa pari tuntia tai voisin lähtiä Jobin kanssa vaikka kattoon elokuvaa. Ei yhtään ketään joka ois luonnollisesti yks osa tätä meidän klaania.


Onkohan jotenkin liikaa vaadittu toivoa semmosta yhtä ystävää?
Onhan mulla Job ja onhan mulla äippä, siskot ja veljet. Joillakin ei ole.
Mutta oon vaan aina toivonu, että ois olemassa joku (excuse my french but...) best friend forever.
Voiko niin käydä, että löytää sen bff:n vielä aikuisiällä, näin kolmikymppisenä?

 


Tukka hyvin, kaikki hyvin!




Hei mähän en tainnu päivittää blogiin mun uutta lookkia. Eli pituudesta ei lähteny, mutta ohennettiin ja otsis leikattiin sekä vähän vaaleita raitoja. Me so happy!


Wednesday, 26 November 2014

Hirviö nimeltään täi.

Voi että kun päätä alkaa kutiamaan pelkkä ajatuskin... Meidän perheessä vieraili siis kutsumattomia vieraita nimeltään täitä! Tämä oli eka kerta meidän perheessä joten alkuun olin lievästi paniikissa.

Emman koulusta on koko syksyn tullut Wilmaan varoituksia täistä liikenteessä ja nyt ne löysivät keinon tulla meillekin vaikka on miten ohjeistettu, että pipot menis oman takin hihaan yms.

Vaan kylläpä täytyy heti alkuun todeta, että täishampoot on hullun hintavia! Meilläkin tytöt todella paksuhiuksisia pehkopäitä, joten sinne ne shampoot vaan humahtivat. Ja viikon päästä sai todeta ettei ne penteleet mihinkään kuolleet ja koko show uusiksi. Vaihdoin myös shampoon johonkin linimenttiin, joka tuntui paljon tehokkaammalta. En uskalla vielä hyppiä ilosta vaan olen varpaillani vieläkin jos niitä ilmaantuu. Tein myös oliiviöljy sekä etikkahoitoja shampoopesujen välissä.
Daddy ja Matthew ajettiin kaljuiksi ja minä harjasin omaa ja tyttöjen päitä afro- ja  täikammoilla monta tuntia päivässä. Pyykkirumba oli älytöntä (8-10 koneellista viikossa) ja pakastin täynnä pipoja, huiveja ja harjoja. Yhden afrokamman menin pilaamaankin kun välillä keitinkin niitä kattilassa. Imuroin sänkyjä ja sohvaa raivon vallassa monta kertaa päivässä.

Nyt olen rauhoittunut enkä jokaisella vessakäynnillä ravistele hiuksia lavuaarin yllä tai vedä täikammalla läpi muutamaa vetoa. "Ihan vaan pieni tarkistus nopeesti..."

Myönnän myös tottuneeni vähän liikaakin koko rumbaan. Lykkäilen pipoja edelleen pakastimeen vaikkei niitä piruja nyt meillä olekaan kohta kahteen viikkoon näkynyt. Mikäs sen ihanempaa tunnetta kuin ottaa ihanan raikas pipo pakastimesta.

Sunday, 9 November 2014

Mona Esther Muthoni.

Neiti täyttää pian 3 kuukautta enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi kirjoittaa itse synnytyksestä. Eli synnärikertomus lähtee tästä!

Kaikki meidän kolme lasta ovat syntyneet lasketun ajan jälkeen. Osasin kyllä asennoitua siihen, että niin mentiin tälläkin kertaa. Laskettu aika oli 19.8.2014 ja neiti syntyi 22.8.2014.
Heräsin noin kahden maissa aamuyöllä, kun supistukset alkoi. Laskeskelin niiden tiheyttä noin tunteroisen verran. Niitä tuli epäsäännöllisesti eivätkä olleet kipeitä. Nousin sängystä kolmen maissa ja herätin Jobin. Otettiin aikaa supistuksen pituudesta ja tiheydestä. Tulivat noin 14 minuutin välein ja kestivät noin 40 sekuntia. Eikä sattunu. No, silti soitettiin Jobin veljelle, että alkais tulemaan meille päin vahtimaan sisaruksia.
Kuuden maissa tilanne oli lähestulkoon sama, mutta soittelin Kätilöopistolle, josko me voitais tulla tsekkaamaan tilanne. Mielessä oli koko ajan Naomin syöksysynnytys ja Matiaksenkin suht. koht. nopea synnytys perätiloineen kaikkineen.
Aamuseiskalta oltiin kättärin pihassa ja mentiin odotustilaan istuskelemaan ja odottamaan vapautuvaa huonetta. Job keitteli siinä kahviakin.
Sitten päästiin huoneeseen ja otettiin sydämenääniä vauvasta ja katsottiin kohdunsuun tilannetta. Olin auki noin 4 cm. Jahas, eli oli vielä odoteltavaa.
Supistuksetkin alkoi pikku hiljaa voimistua ja tihentyä, mutta olivat pitkän aikaa sen vartin välein mikä todellakin erosi aiemmista synnytyksistä.
Mä mietin kovasti josko mentäis ilman epiduraalia kerta mentiinhän Naominkin synnytyksessä ilman joten kyllähän ne kivut on jo koettu. Job kuitenkin sai ylipuhuttua mut ottamaan puudutuksen. Puudutuksen laitto itsessään on kyllä kärsimystä, että melkeen helpommalla pääsis kun sitä ei laitettais. Yritä siinä sitten olla paikoillaan liikkumatta kun supistus tulee ja yks tunkee hillittömän suurta neulaa sun selkärankaan.
No, siitäkin selvittiin. Oi sitä autuutta, kun kipu katoaa pikku hiljaa.
Mutta sitten se vaihtuukin siksi paineen tunteeksi peräpäässä ja onkin pakottava tarve alkaa työntämään. Meidän kätilö lähti avittaan jotaki ensi synnyttäjää, kun mulla levis vedet. Painettiin hätä nappia monta kertaa ja mä olin jo täysillä työntämässä "Tää syntyy NYT!". Hätiin riensi toinen kätilö joka kurkkas peiton alle ja totesi että "Juu, pää näkyy, minä näköjään pääsenkin hoitamaan tämän synnytyksen" koska se meidän "oma" kätilö oli kädet täynnä toisessa huoneessa.
Minähän sitten aloin työntämään, mutta miten sitä olikin ihan kun ois ollut ekaa kertaa synnyttämässä. Tuntu, että mulla oli alkuun ihan väärä tekniikka enkä osannu yhtään mitään. Vetäsin varmaan vauvan pariin otteeseen muutaman sentin takaisin päin. Jobin kannustaessa homma lähti oikeeseen suuntaan ja syntyhän se Mona vihdoin ja viimein. Tositoimet alkoi siis nopsaan ja itse työntovaihe kesti joku vähän yli 10 minuuttia. Se kyllä tuntu ihan ikuisuudelta. Neiti sai ysin apgar pisteet ja mitat olivat 50 cm ja 3280g. (Emma oli pienin 3075 grammoineen ja Matthew isoin lapsi syntyessään).
Mona syntyi perjantaina 10:55 ja imetys lähti sujumaan heti.
Maitohan nousi sitten kunnolla sunnuntaina kotiutumispäivänä ja hyvin sujuu edelleen.
Yöt tyttö on nukkunu syntymästä lähtien upeasti joten täytyy olla tosi kiitollinen ettei koliikki iskenyt. Matthewn kanssahan valvottiin melkein vuoden verran. En tajua miten me selvittiin siitä.
Noin parin viikon ikäisenä alkoi tytöllä kyllä masuvaivat, mutta kestivät onneksi vain muutaman illan verran ja lähtivät helpottumaan jumppatuokioilla ja maitohappobakteeritipoilla.
Neiti on nykyään erittäin tyytyväinen, hyväntuulinen ja hymyilevä persoona jota kaikki rakastaa pitää sylissä ja hoitaa.



Isänpäivöö.

Mullahan on isän kuolemasta 26 vuotta aikaa enkä muista koskaan tehneeni isänpäivä kortteja omalle isille. Koulussa kun muut rustaili runoja jotka rimmas yhteen isän kanssa niin minä taiteilin silkkipaperista kukkia ynnä muuta omalle papalleni.
Pientä katkeruutta on myös havaittavissa joka kerta kun isänpäivä lähestyy. Väkisinkin on tullut mietittyä millaista meidän elämä ois jos iskä ois vielä meidän keskuudessa.

Jotta homma ei menis ihan surulliseksi niin voin sitten ylistää tota mun lasteni isää. Viimeset 7 vuotta on sitten kortteja väännetty ja kamala stressi joka kerta mitä daddylle sitten vois ostaa? Mut niinhän se meni nyttenkin, että lapset hoiti homman ja mä tein aamupalan. Tää mamma oli vielä niin saamaton kakunki suhteen, että daddy ite tekas banaanileipää.

Kynttilä syttyy tänäkin iltana isän muistolle ja joku itkukin kai se on tirautettava.

Friday, 31 October 2014

Lisää odotusta.

Se taitaa nyt olla niin, että meidän Kenian reissu se vaan siirtyy ens vuoden puolelle. Rahatilanne tekee tiukkaa ja vaikka kuinka ollaan yritetty säästää niin on ne liput vaan tuskan takana kuudelle hengelle. Tai no viidelle koska eihän Monasta paljon tartte maksaa. Mutta ei tää nyt vaan meinaa onnistua.
Ebolat ja terroristit ei meitä vois vähempi hetkauttaa, mutta lentoyhtiöt tekee melko hankalaksi tän matkustamisen. Tämmöselle joukolle sais antaa lentolipuista jonkun alennuksen. Mutta me pidämme paremman reissun sitten ensi vuoden puolella, kun on saatu rahat revittyä kasaan. Nyt vaan toivon, että Suomen kesä alkaa mahdollisimman myöhään niinku viime kesänäkin. Jos me alkukesästä suunnattaisiin sinne Päiväntasaajalle ja tultais sopivasti helteisiin takaisin. Tai toinen vaihtoehto, että vaan suosiolla ens jouluks. Sitten ainakin ois rahaa niin paljon säästössä, että toteutuis mun kaikki safarihaaveetkin.

Näihin tunnelmiin....








Neljäs.

Lapsen syntymä, maailman ihanin asia. Sitä tunnetta ei osaa sanoin kuvailla miltä se tuntuu ja sitä onnen määrää ei voi mitata.
Nyt kun meillä on neljä lasta (Suomen mittapuun mukaan me ollaan nyt suurperhe... heh heh) niin meidän perhe sekosi onnesta pikku Monan vauvan tultua taloon. (Tämän lauseen kirjoitettua kiljaisin Matthew pojalle, että tulee alas sohvalta pomppimasta. Ei se onni nyt 24/7 ole läsnä. Kjäh...).
Daddyllä on hirveä kiire töiden loputtua päästä kotiin meidän luo. Ja kun kirjoitan meidän tarkoitan lähinnä pikku Monaa. Mona on saanut kiedottua iskän pikkurillinsä ympärille. Näillä kahdella kyllä klikkaa, mitkä lie sielun ystävykset. Ja sitä on kyllä hienoo seurata vierestäkin.
Mutta nyt kun elämme tässä pikkusessa omassa kuplassamme ihmettelen nyt ääneen kun tämä on niiiiin suuri juttu meille, perheen kasvaminen ja me ollaan niin tehotiimi yhdessä ja meillä on kivaa perheenä... Välillä tulee vaan mieleen, että oikeasti tuskin kukaan on noteerannut tätä meidän perheen kasvua. Kyllä jokaisen lapsen kohdalla on jonkunlaista juhlan tynkää ollut, mutta nyt kyllä on ollut melko olematonta tämä. En tarkoita, että tarvittas mitään yhtään keltään, mutta esimerkiksi ihan pelkät onnittelut on jäänyt joiltakin kyllä sanomatta. Ja ihan kourallinen ihmisiä on käynyt uutta tulokasta katsomassa.
Se tosiasia on vaan todettava, että näitä läheisiä meiltä puuttuu kyllä ja meillä on melko hatara tukiverkosto. Tää on kyllä yks asia, missä meillä on puutetta. Meidän elämää mullistava juttu sattui pari kuukautta sitten ja ehkä se sitten ei vaan merkkaa kellekkään yhtään mitään. Saatan kuulostaa tosi lapselliselta, huomionhakuiselta ja luultavasti idiootiltakin. Olen kyllä aina ollut semmoinen ihminen, etten pidä itseäni oikein minään ja enkä pidä itsestäni suurta numeroa, mutta hitto vieköön. Meidän lapset. Meidän lapset on niin super ihania. Kyllä ne ansaitsis, että jotkut muutkin ku vaan mami ja daddy pitäis niistä suurta numeroa. Kun heistä jokaikinen on suuren hehkutuksen arvoinen. Ei sillä pitäis olla väliä onko tämä meidän eka, neljäs tai vaikka viidestoista lapsi. Ku kaikki he on tärkeitä.

Friday, 17 October 2014

Edistystä.


Blogi on jämähtäny ihan paikoilleen ja sitä yritän tässä epätoivoisesti herätellä uudestaan henkiin. Oon yrittäny olla enempi läsnä ja olla pois läppäriltä/älypuhelimilta ja niinpä se on kannattanu. Oon tehny pullaa ainaki kolme kertaa viimesen parin viikon aikana sekä järkätty kotia uuteen uskoon. Meidän makkarit vaihtoi paikkaa keskenään Emman kanssa ja ollaan vaan oltu Mona vauvan lumoissa. Nyt kun sopivasti syysloma alkoi niin ollaan sitten vuoron perään sairasteltu tätä syysflunssaa. Melkoinen röhä ollu, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Daddyllä on ollu koko viikon syysloma/isyysloma joten on kyllä ollu iso apu. Job on tehny tän viikon ruoat ja se on ollu melko luksusta mulle.


Kuvat Monan ekasta päivästä kotona eli sisarusten ensikohtaaminen. (24.8.2014)


Meillä on nyt myös tarrasysteemi käytössä jääkaapin ovessa. Jokaisen nimi listassa ja siihen viekkuun kerätään sitten tarroja. Sitten kun on kymmenen tarraa tienattuna niin saa jonkun leluyllärin. Eli tytöillähän on ollu tapana ryömiä äidin viekkuun yöllä omista sängyistään niin tää tarra palkinnoksi on ollu ihan bueno. Matthew tekee tätä edelleen, mutta tytöillä on toiminu että saa tarran joka yöstä joka vietetty omassa huoneessa.
Matthewllakin on oma tarrasysteemi koska Matthewhan alko käymään potalla! Niin se vaan hokas tän jutun dadyn opastamana. Ite luovuin jo toivosta tän asian suhteen kun poika veti raivarit potalla ja suostu tekeen asiansa vaan vaippaan. Kyllä miehinen esimerkin voima, siinä oli se mitä tää poika tarvi. Nyt menee siis vaan yks vaippa päivässä (yövaippa). Kauppareissulta ollaan selvitty vaipoitta. Tästä se lähtee! Tää oli kyllä isoin edistysaskel pitkiin aikoihin. Tytöthän oli päiväkuivia siinä reilun vuoden ikäsinä. Mitä tästä opimme? Emme niin yhtikäs mitään.

Syysloma vetelee viimesiä päiviään. Meillä on huomenna sauna sekä jotain ylläriä vois lapsille keksiä... Mutta mitäkä? Ideoita kehiin saa heitellä. Itse meinasin, että tytöt menis dadyn kanssa elokuviin, mutta juuri tällä hetkellä siellä ei pyöri mitään kivaa.


Wall of fame.



Huutelin meidän talon facebook sivuilla jos sieltä löytyisi valokuvaajaa joka ottaisi meistä muutaman kuvan. Ja sieltähä löyty! Valitettavasti Matiaksella oli nuha ja oli hyvin vastahakoinen valokuvattavaksi. Yhteen kuvaan saatiin poika suostuteltua.... ja siinäki itkee ja raivoaa. Ei menny niinku elokuvissa ei. Mutta aivan ihania kuvia saatiin silti ikuistettua. Monahan oli aivan unelma malli... iski silmää ja naureskeli kameralle.





Innostuttiin ja kehystettiin muutama näistä otoksista ja ne nyt koristavat käytävän seinällä.








Friday, 5 September 2014

Missä mennää!


Kotiin lähdössä!



On meillä ihania naapureita! Saatiin vauvapullaa ja suklaamantelikakkua uuden perheenjäsenen johdosta. Oi että oli nannaa tehdä teetä ja mussuttaa noita.
Eilen muutes Matiaksella oli mun puhelin ja oli juossu tyttöjen perään rappuun. Minähän en ollu nähny tätä keissiä kun imetin sillon Monaa. No, Matias tuli nukkumaan päikkäreitä ja siinä vaiheessa etsiskelin mun puhelinta. Käänsin sohvan ylösalasin eikä sitä mistään löytyny. Ajattelin et pistän Matiaksen nukkuun ja alotan kunnolla siivoomisen ja luurin etsinnän. Sitte ovikelloo rimputetaan ja siellä oli yks naapuri mun puhelin kädessä. "Onks tää sun?" NO ON! Hittolainen Matias oli tosiaan juossu siellä rapussa ja jättäny sen ykköskerrokseen. Olipa onni, että tuo ihana naapuri oli kurkistanu puhelimeen ja meidän perhepotrettihan se siellä ensimmäisenä ponnahtaa näyttöön.





Monasta kirjotan ihan kunnon synnärikertomuksen, kunhan saan kunnolla aikaa istua tässä sen tunteroisen verran mikä siihen rustaamiseen varmasti menee. Mona on aivan ihana pikkuneiti. Hiljainen, kiltti ja ihastuttava! Kattelee jo KAHDEN VIIKON ikäisenä hirveesti sisarusten leikkejä ja muutenkin todella läsnä jo näin pienenä. Imetys menee ihan rutiinilla ja kaikki menny hyvin. Kauppareissutki menee jo hienosti meidän tuplilla, Mona vetää sikeitä kunhan vaan masu on täynnä. Arki on kyllä melkosta häslinkiä, kun Emma käy koulussa, Naomi käy puheterapiassa sekä siihen päälle tän huushollin pyörittäminen. Ens vuonna taas helpottaa aamupäiviä, kun Naomi alottaa eskarin. No hei, kyllähän meillä siis viis lasta menis ihan kevyesti?!







Emman 7 v. pileet


No, laskettu aikahan oli ja meni. Nyt siis 40+1 viikot menossa ja tässä odotellaan milloin vauva saapuu. Sitä odotellessa voisin siis päivitellä tänne mm. Emman synttäreistä.


Tänne Hermanniin kun muutettiin niin lasten ystävämäärä kyllä tuplaantu... siis noilla on ihan mielettömästi kavereita nykyään! Joka kerroksesta löytyy joku kaveri ja kaikki tässä rapussa ja viereisessäkin tietää Naomin ja Emman. Nyt kun ekaluokkakin alkoi niin parhaimmat kaverit ovat varmaan tällä hetkellä Lempi, Lilja ja Aleksi. Tälläkin hetkellä ovat Aleksin luona kylässä, asuu meidän kanssa samassa kerroksessa. Nykyään menevät yhtä matkaa kouluunkin. Lempi on tietty se bestis jota ilman Emma ei voi elää. On se vaa myönnettävä että tuo tyttö kasvaa. Daddy ja mami ei ookaan enää ykkössijalla elämässä vaan kaverit on se juttu nyt!



Pikkusysta Jenniferrrrrr kera Jojo ja Mattness. 



 Valas, Essi isosisko sekä Gabriel.









Möhömahaiset